Suoraan sisältöön

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön avauspuheenvuoro Kultaranta-keskusteluissa 11.6.2017 - Suomen tasavallan presidentti

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 11.6.2017

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön avauspuheenvuoro Kultaranta-keskusteluissa 11.6.2017

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Kultaranta-keskustelujen teemana tänä vuonna on tulevaisuus. Huomenna pohdimme Suomen tulevaisuutta, mutta avauspaneeli keskittyy Euroopan turvallisuusinstituutioiden tulevaisuuteen. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi.

Euroopan integraation keskiössä on paradoksi: eurooppalainen projekti sai alkunsa sodasta ja sillä pyrittiin varmistamaan rauha mantereellamme, mutta tarkoitus on ollut saavuttaa tämä tavoite ilman selväsanaista mandaattia sivuta, saatikka sitten toimia asiassa.

Silti kysymys Euroopan turvallisuudesta, jopa yhteisestä puolustuksesta, ei ole koskaan ollut kaukana. Pian Schumanin julistuksen jälkeen 9. toukokuuta 1950 esitettiin Plevenin suunnitelma Euroopan puolustusyhteisöksi – ja yhtä nopeasti se myös hylättiin.

Siitä asti ovat eurooppalaiset toistuvasti maistelleet eurooppalaisen puolustuksen kiellettyä hedelmää. Samalla hedelmästä on tullut vähemmän kielletty, ja tarve yhteiselle toiminnalle on kasvanut myös turvallisuuden saralla.

Helsingissä vuonna 1999 tehdyt joukkositoumukset olivat tärkeä askel kohti EU:ta turvallisuustoimijana. Silti EU tavallaan edelleen ulkoistaa turvallisuutensa. Tähän on painavia syitä, ja tuskin kukaan kyseenalaistaa keskeisiä ratkaisuja. Silti yhä selvemmäksi käy, että eurooppalaisten tulee kiinnittää enemmän huomiota omaan turvallisuuteensa.

Meidän on kuitenkin syytä olla hyvin tarkkoina käyttämistämme käsitteistä. Kun puhumme eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä, emme tarkoita yhteistä puolustusta, ainakaan vielä. Tämä on edelleen Naton tehtävä.

Mutta ”Euroopan suojelun” nimissä me yhä enemmän kysymme, mitä voisimme ja mitä meidän pitää eurooppalaisella tasolla tehdä enemmän yhdessä varjellaksemme kansalaisiamme, yhteisiä etujamme ja arvojamme. 

Itselleni asia tiivistyy tähän: jokaisen nimensä arvoisen unionin tulee tehdä osansa kansalaistensa turvallisuuden varmistamiseksi. Ajan mittaan tämä saattaa tarkoittaa myös yhteistä eurooppalaista puolustusta.

Mutta me emme ole vielä näin pitkällä. Toistaiseksi meillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia: Miten jaamme vastuut EU:n ja Naton välillä? Mitkä ovat asioita, jotka sujuvat niiltä paremmin yhdessä, mitkä erikseen? Paljonko on eurooppalaisten oltava valmiita panostamaan omaan turvallisuuteensa ja miten se on viisainta järjestää? Olemmeko yksimielisiä uhkakuvista ja siitä miten niihin on paras vastata? Ja miten tulkitsemme Lissabonin sopimuksen artiklaa 42.7?

Suomen lähestymistapa on hyvin suoraviivainen: Me näemme runsaasti käyttämätöntä potentiaalia EU:n puolustusyhteistyössä. Katsomme EU:n olevan turvallisuusyhteisö, joka perustuu solidaarisuudelle ja keskinäiselle riippuvuudelle. Haluamme EU:n olevan kunnianhimoinen, mutta samalla katsomme, että pienet ja konkreettiset askeleet ovat paras tapa edetä puolustuksen saralla. Haluamme tulevien järjestelyiden olevan kaikille avoimia, mutta ei siten, että ne päätyvät pienimmän yhteisen nimittäjän tasolle. Ja viimeiseksi: haluamme edistää EU:n ja Naton yhteistoimintaa luodaksemme toisiaan tukevan eikä toisiaan estävän turvallisuusjärjestelmän Eurooppaan. 

Tulosta
Tämä dokumentti

Päivitetty 11.6.2017

© Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi