TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE SU 5.2.1995:

46. YHTEISVASTUUKERÄYKSEN AVAUS

Kansalaiset

Yhteisvastuukeräyksen teema on tänä vuonna kiteytetty vetoavasti sanoihin: "Anna minulle koti". Asia on erittäin ajankohtainen. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota erityisesti kodittomiin tai kodin menettämistä pelkääviin lapsiin niin Suomessa kuin ulkomailla.

Katulapset ja pakolaiset tarvitsevat kodin. Samoin tarvitsevat ne suomalaislapset, joiden kodit ovat hajonneet tai kadonneet työttömyyden, velkaantumisen ja muiden sosiaalisten ongelmien seurauksena. Monet perheet ovat edelleen vaarassa menettää suurin uhrauksin hankkimansa asunnon, koska eivät taloudellisten vaikeuksien vuoksi kykene selviytymään veloistaan.

Kehitysmaissa suuri osa lapsista kuolee nälkään ja tauteihin jo ennen ensimmäistä ikävuottaan. Maailmassa elää noin sata miljoonaa hylättyä lasta, suurin osa kadulla lainsuojattomissa olosuhteissa.

Eriarvoisuuden kasvu on tämän hetken vakavia huolenaiheita. Kokemukseni mukaan kirkollinen kehitysyhteistyö auttaa kaikkein köyhimpiä ihmisiä. Kirkot pyrkivät tyydyttämään köyhän maaseutuväestön tai suurkaupunkien slummien asukkaiden tarpeita perusterveydenhuoltoon, puhtaan juomaveden saantiin ja peruskoulutukseen tähtäävillä ohjelmilla. Ihmisiä kannustetaan omatoimisuuteen ja yritteliäisyyteen. Käytetty yksinkertainen tekniikka on taannut, ettei huollon tai asiantuntemuksen puute aiheuta ongelmia. Myös Yhteisvastuukeräys tukee tällaista toimintaa.

Yhteisvastuukeräyksen tuottoa käytetään lasten elinolosuhteiden parantamiseen Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa. Lähes kaikki ulkomaiset avustuskohteet sijaitsevat sisällissodasta toipuvissa maissa, joissa jälleenrakennustyö on käynnissä ja pakolaiset ovat vast'ikään palanneet kotiseuduilleen.

Keräyksen tuotolla Kirkon katastrofirahasto auttaa Suomessa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita ja kodin menetyksen uhkaamia ihmisiä, erityisesti lapsiperheitä. Suomalaisen yhteiskunnan muutokset ja köyhyyden lisääntyminen ovat johtaneet siihen, että kirkko ja seurakunnat joutuvat avustamaan entistä enemmän pahimmassa hädässä olevia ja niitä väliinputoajia, joihin yhteiskunnan sosiaalinen tuki ei ulotu tarpeesta huolimatta.

Keräyksen ohjelmaan sisältyy myös Suojaverkko-projekti, joka edistää viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen uudenlaista yhteistyötä. Tällaisen ajattelun toivoisi leviävän laajalle yhteiskuntaamme.

Tänään käynnistyvästä keräyksestä on muodostunut luterilaisen kirkkomme keskeinen vuotuinen ponnistus yhteisvastuun ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Yhteisvastuun ilmapiiri yhteiskunnassa tuo turvallisuutta, ei vähiten lapsille ja nuorille.

Kansalaiset

Tällaisina aikoina koetellaan kykyämme ja haluamme auttaa erityisesti niitä lähimmäisiämme, joille aikakautemme murros on ollut raskas kokemus.

Samalla kun julistan 46. Yhteisvastuukeräyksen avatuksi toivon meidän kaikkien osallistuvan tähän suureen ja tärkeään kansalaiskeräykseen.