TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE KADETTIEN NIMITTÄMISTILAISUUDESSA PRESIDENTINLINNASSA 2.6.1995 KLO 10.00

Kadetit!

Onnittelen Teitä suorittamanne upseerin tutkinnon johdosta.

Ylennän Teidät yliluutnanteiksi ja nimitän Teidät puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen upseerin virkoihin.

Nuoret upseerit!

Olette ensimmäinen nelivuotisen upseerikoulutuksen saanut kadettikurssi. Koulutuksenne alkamisen jälkeen Eurooppa on muuttunut ja Suomi on liittynyt Euroopan unionin jäseneksi kuluvan vuoden alussa. Olemme luoneet itsellemme mahdollisuuden olla mukana päätöksissä, jotka vaikuttavat suoraan meihin. Lisääntynyt kansainvälinen kanssakäyminen edellyttääkin upseereilta entistä enemmän niin kielitaitoa kuin kansainvälisten asioiden hallintaa.

Elämme jatkuvasti muuttuvassa kansainvälisessä yhteisössä. Turvallisuus on miellettävä laaja-alaiseksi haasteeksi, johon vastaaminen edellyttää yhä tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä. Tähän liittyy kansainvälisen kriisinhallinnan tehostaminen. Suomalaiset ovat tässä yhteistyössä valmiit kantamaan vastuuta pitkäaikaisen ja arvostusta saaneen rauhanturvaamiskokemuksen pohjalta.

Oma puolustusratkaisumme on toimiva. Sen lähtökohtana on itsenäisen valtion luonnollinen oikeus ja velvollisuus puolustaa aluettaan ja kansalaisiaan. Meillä suomalaisilla on tahto ja kyky puolustaa maatamme. Aiempien sukupolvien teot ovat siitä vakuuttavana osoituksena.

Sotilaallinen maanpuolustuksemme rakentuu yleisen asevelvollisuuden ja hyvin koulutetun reservin varaan. Varusmiesten ja reserviläisten kouluttajina Teille lankeaa huomattava vastuu. Upseereilta odotetaan, että he ovat ammattitaitoisia sekä moraalisesti ja henkisesti lujia. Täyttäkää omalta osaltanne nämä odotukset, joita isänmaa Teille asettaa.

Pitäkää hyvää huolta alaisistanne. Olkaa vaativia, mutta ehdottoman oikeudenmukaisia. Olkaa suomalaisia upseereita sanan parhaassa merkityksessä.

Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, oppilaitosten johtajat ja opettajat!

Osoitan Teille parhaat kiitokseni. Toivotan Teille jatkuvaa menestystä isänmaan hyväksi tehtävässä tärkeässä työssä.