TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE ISLANNIN PÄÄMINISTERIN DAVID ODDSSONIN LOUNAALLA REYKJAVIKISSA 27.09.1995

Haluan lämpimästi kiittää saamastamme sydämellisestä vastaanotosta. Arvostamme suuresti Teidän, herra pääministeri, Suomea kohtaan osoittamaanne kiinnostusta ja tuntemusta.

Olemme tänään tehneet retken Reykjavikin nykyaikaisimpiin laitoksiin. Olemme ajaneet vihertävien laaksojen ja vuorien läpi Nessjavellirin maalämpövoimalaan, jonka veroista en ole aiemmin nähnyt. Myös Gvendabrunnarin vesilaitos herätti meissä ihastusta. Kävimme myös huippumodernissa kaupungintalossa ja parasta aikaa voimme nauttia Perlanin huikeasta näköalasta ja ihailla sen ainutlaatuista arkkitehtuuria.

Lähes kaikki rakennukset on vihkinyt David Oddsson, mikä on osoitus pääministerin tarmosta ja aloitekyvystä hänen ollessaan Reykjavikin pormestarina. Todisteena suomalais-islantilaisesta yhteistyöstä näimme myös suomalaisten toimittaman putkiverkoston, joka toimittaa osan Reykjavikin lämpimästä vedestä ilman sanottavampaa lämpöhukkaa matkalla.

Puhuessanne vuosi sitten Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Tukholmassa korostitte sitä, että pohjoismaisen yhteistyön tulisi olla tavoitteellista ja dynaamista ja pohjautua yhteisiin arvoihin ja etuihin. Totesitte, että huolimatta kolmen pohjoismaan jäsenyydestä Euroopan unionissa on yhä huolehdittava siitä, että pohjoismainen yhteistyö täyttää kaikkien pohjoismaiden tarpeet riipumatta siitä, ovat ne unionin jäseniä tai sen ulkopuolella.

Voin täysin yhtyä Teidän käsitykseenne. On myös luonnollista, että etsimme uusia toimintamuotoja, jotka parhaiten vastaavat eri maiden tarpeita. Meillä on paljon yhteistä ja se ei tule vähentymään. Islannin altingi ja hallitus ovat viime vuosien aikana tehneet monta varteenotettavaa aloitetta pohjoismaisen yhteistyön lisäämiseksi. Islantilaisten aloitteen ja työn pohjalta on viimeksi tehty arvokas kartoitus arktisen alueen pohjoismaisesta yhteistyöstä, mikä on ollut hyvin tarpeellinen, sillä arktisen neuvoston perustaminen näyttää olevan mahdollista.

Voimme lisätä mitä erilaisempien alojen yhteistyötä. Esimerkiksi energiayhteistyötä, liikenneyhteyksien parantamista ja terveysalan yhteistyötä tulisi edelleen kehittää tavalla, joka hyödyttää kaikkien pohjoismaiden kansalaisia. Me voimme panostaa tiedon ja osaamisen vuorovaikutukseen.

Kalevalassa kerrotaan miehestä, joka souti puuttomaan saareen. Kun katselemme eteemme levittäytyvää näkymää, ei kyseessä kuitenkaan voinut olla Islanti. Täällähän kasvaa nykyän enemmän puuta kuin mitä mualla yleisesti ajatellaan. Islannilla ja myös Reykjavikin kaupungilla on kunnianhimoinen tavoite metsittää yhä uusia alueita. Suomi on jo kymmenen vuoden ajan ollut Islannin tärkein puunsiementen tuontimaa. Osoituksena Suomen kiinnostuksesta osallistua jatkossakin tähän olen luovuttanut Suomen metsäteollisuden lahjana Islannille kolme kiloa lehtikuusen siemeniä. Asiantuntijoiden mukaan siementen pitäisi taimitarhakylvönä tuottaa runsaat 150 000 puuntainta istutuksiin.

Tahdon vielä kerran kiittää saamastamme vieraanvaraisuudesta ja kohottaa maljan Islannille ja sen kansan menestykselle sekä Teille, arvoisa pääministeri Oddsson.