TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI

KESKI-SUOMEN HENKISEN MAANPUOLUSTUKSEN LIITON 30-VUOTISJUHLASSA KEURUULLA 18.12.1996

SUOMEN TURVALLISUUSPOLIITTINEN TIE

Syksyllä 1994 teimme historiallisen päätöksen. Valitsimme laajentuvan yhteistyön tien, kun Suomesta tuli Euroopan unionin täysivaltainen jäsen.

Tekemämme valinta vahvistaa turvallisuuttamme keskellä kansainvälistä murrosta. Euroopan on selviydyttävä globaalissa kilpailussa, Kiinan ja Intian kaltaiset kehitysmaat nousevat suuriksi talousmahdeiksi, kriisit on hoidettava yhteistyössä, ei voimapolitiikalla.

Yhteistyön tie oli ennen kapeampi, nyt se tarjoaa liikkumatilaa ja johtaa kaikkiin ilmansuuntiin. Vientiteollisuutemme on mentävä sinne, missä on uusia markkinoita ja mahdollisuuksia, ei jäädä odottamaan niiden tuloa tänne. Hyvinvointi ei ole muuttolintu, joka tulisi kaukomailta tänne pesimään.

Euroopan unionin ulkopuolella joutuisimme vain sopeutumaan muiden tekemiin päätöksiin. Nyt olemme mukana siinä yhteisössä, jossa monet keskeiset ratkaisut tehdään.

Itsenäisyys tarkoittaa sitä, että muut eivät päätä puolestamme. Tänään itsenäisyyttä on se, että voimme tehdä päätöksiä muiden kanssa.

Suomen kehittyminen kansakunnaksi ja sen seurauksena myöhemmin itsenäiseksi valtioksi ei taannut meille rauhaa. Jouduimme lunastamaan rauhan ensin asein, sitten yhteistyön tietä.

Ennen talvisotaa Suomen kansainvälistä asemaa pyrittiin rakentamaan reunavaltiopolitiikan, kansainliiton, pohjoismaisen suuntauksen ja puolueettomuuden varaan. Näitä linjauksia tuki maanpuolustus, jota taloudellisista syistä johtuen ei kehitetty riittävästi. Tämä oli käydä meille kohtalokkaaksi.

Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 Suomi joutui kohtaamaan yksin Neuvostoliiton hyökkäyksen. Ulkopoliittiset ponnistelumme asemamme turvaamiseksi olivat valuneet hiekkaan. Ratkaisu jäi sotilaille. Yksimielinen kansakunta torjui miehitysyrityksen.

Kylmän sodan aikana harjoittamamme puolueettomuuspolitiikka sai maassamme laajan tuen. Sotilaallisesti olimme Neuvostoliiton kanssa solmitun yya-sopimuksen johdosta erityisen kansainvälisen tarkkailun kohteena, eikä meidän asemaamme ollut helppo ulkopuolisen käsittää. Puolustuksemme oli kuitenkin suunniteltu niin, että me olisimme kriisin tai sodan oloissa puolustaneet vain Suomea.

Kannaltamme oli ratkaisevaa, että saatoimme osallistua varsin laajasti läntiseen taloudelliseen integraatioon, vaikka asemamme Neuvostoliiton naapurina asettikin tälle integraatiolle hidastavat poliittiset rajat. Emme harkinneet jäsenyyttä Euroopan yhteisössä.

Suomen kansainvälinen asema on nyt hyvä. Tämän taustalla on ennen muuta kolme tekijää: kylmän sodan päättyminen, Euroopan unionin jäsenyys sekä maanosan taloudellinen ja poliittinen yhdentyminen.

Maantiede on ollut kansainväliseen asemaamme vaikuttava pysyvä tekijä, mutta kansainvälisen muutoksen seurauksena sen merkitystä tulee arvioida osittain uudelleen. Maantiede ei ole enää entisen tapaan määräävä tekijä arvioitaessa asemaamme kansainvälisessä yhteisössä.

Tässä uudessa asetelmassa Suomen turvallisuuspolitiikka on monen tekijän kokonaisuus, ei yhden tekijän tai tavoitteen varaan nojautuva opinkappale, doktriini.

Pohjoismaisuus on osa suomalaista identiteettiämme. Pohjoismainen yhteistyö ei kuitenkaan ole ollut turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Perinteistä pohjoismaista yhteistyötä täydentää yhä enemmän itämerellinen kanssakäyminen, mikä on seurausta Baltian maiden uudelleenitsenäistymisestä.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi onkin muodostunut se, että Baltian maiden suvereenisuutta, uudistumista ja integraatiovalmiutta tuetaan laaja-alaisesti. Olen pyrkinyt säännönmukaisiin keskusteluihin Baltian maiden presidenttien kanssa.

Euroopan unionin jäsenvaltiona olemme mukana poliittisessa solidaarisuusyhteisössä. Jos yhtä jäsenvaltiota uhataan, se kohdistuu koko yhteisöä vastaan.

Tämä kuluvan vuosikymmenen aikana kehittynyt sotilaallisesta liittoutumattomuudesta lähtevä, yhteistyöhön ja kansainväliseen yhteisvastuuseen tähtäävä turvallisuuspolitiikkamme on osoittautunut toimivaksi ja tulokselliseksi.

+++

Euroopassa on nyt uusi, mutta vaativa turvallisuuspoliittinen tilanne. Vaikka suursodan uhka on väistynyt, maanosan poliittinen ja taloudellinen perusta muuttuu ja paikallisten sotilaallisten selkkausten mahdollisuus on otettava huomioon. Väärillä ratkaisuilla voidaan horjuttaa saavutettuakin vakautta.

Euroopan poliittisen ja sotilaallisen kehityksen kannalta avainasemassa on se, miten Venäjän asema muotoutuu tässä muutoksessa. Historiallisessa katsannossa maanosan turvallisuus on ollut uhattuna, mikäli Venäjä ja joku Euroopan keskusvalta ovat joutuneet vastakkain. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton ja läntisen liittouman välillä vallitsi sotilaallinen jännitys.

Venäjän talous on ollut kauemmin syvässä lamassa kuin useimmissa muissa entisissä sosialistisissa maissa. Tämä ei ole estänyt maan demokratisoitumisen jatkumista. Kestää silti pitkään, ennenkuin Venäjän talous on vakaalla pohjalla. Tämä edellyttäisi huomattavaa ja jatkuvaa talouskasvua tulevina vuosina. Vaikka tiedot kuluvalta vuodelta eivät anna aihetta optimismiin, on Suomella kuitenkin mahdollisuus lisätä taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa. Kasvavat kauppaluvut osoittavat tämän.

Venäjä näyttää jäävän taloudellisena tekijänä kauaksi maailman johtavista talousmahdeista, Euroopan unionista, Yhdysvalloista, Japanista ja Kiinasta. Venäjä tulee silti säilymään yhtenä euraasialaisena suurvaltana.

Venäjän mahdollisuus on sen tiiviimmässä integroitumisessa kansainväliseen talouteen ja erilaisiin yhteistyön järjestelyihin. Me olemme tätä kehitystä halunneet edesauttaa.

Ranskan presidentti Mitterrand totesi vuosien 1989-90 murroksen jälkeen, että Eurooppaan oli vihdoinkin syntynyt tilanne, jossa "samat sanat tarkoittivat samoja asioita eri osissa maanosaamme. Siitä, mikä ennen oli vain päämäärä, on tullut yhteinen perusta, jolle uuden Euroopan tulisi rakentua". Juuri näin. Yhdistyneiden Kansakuntien ja ETY-järjestön yhteiset periaatteet muodostavat nyt lähtökohdan uusille turvallisuuspoliittisille yhteistyömuodoille. Niiden luomisesta on kysymys.

Nyt on luotava ratkaisuja tämän muutoksien ajan ja pian alkavan uuden vuosisadan turvallisuushuoliin. Suomelle asetan ensisijassa neljä tehtävää:

- Ensinnäkin: On pidettävä huoli itsenäisestä ja uskottavasta puolustuksesta.

- Toiseksi: On osallistuttava myös oman turvallisuutemme vahvistamiseksi kansainväliseen vastuunkantoon kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa.

- Kolmanneksi: On osallistuttava Euroopan yhteisen turvallisuusalueen kehittämiseen lähinnä ETY-järjestön, Euroopan Neuvoston sekä NATOn rauhankumppanuusohjelman että WEUn kriisinhallintatehtävien pohjalta, sekä

- Neljänneksi: On toimittava Euroopan unionin vahvistamiseksi sekä sen toimintakyvyn kehittämiseksi niin, että edessä oleva laajentuminen voidaan toteuttaa ajallaan ja unionin sisäistä ja ulkoista turvallisuutta voidaan vahvistaa.

+++

Suomea kohtaan ei suuntaudu sotilaallisia uhkia. Euroopan turvallisuusjärjestys sisältää silti epävarmuustekijöitä, mikä osaltaan perustelee puolustuskykymme säilyttämistä. Suomella ei ole tarvetta harkita kuitenkaan uudelleen sotilaallista perusratkaisua. Katsomme, että sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus tukee pohjoisen Euroopan vakautta.

Joudumme huolehtimaan puolustuksestamme valtiontalouden kovien tosiasioiden rajoissa. Säästöjä on tehty myös puolustuslaitoksessa. Ne eivät kuitenkaan ole heikentäneet puolustustahtoamme ja -kykyämme.

Konfliktinhallinnasta on muodostunut tärkeä, jopa keskeinen osa uudenlaista yhteisvastuullista turvallisuuspolitiikkaa. Bosnian sota muokkasi käsityksiämme siitä, miten meidän tulee toimia kylmän sodan jälkeisien kriisien hoitamiseksi. Samankaltaisia kriisejä voi syntyä myöhemminkin. Niiden hallinta edellyttää monien keinojen ja kansainvälisen yhteisön käytössä olevien välineiden yhteensovittamista.

NATO on sovittautumassa muuttuneisiin olosuhteisiin. Komentojärjestelmää kevennetään ja sopeutetaan kriisinhallinnan tarpeisiin. NATO on saamassa uusia jäseniä, mutta samalla se avaa toimintojaan kumppanuusmaille.

Venäjä on ilmoittanut valmiutensa neuvotella NATOn kanssa kahdenkeskisestä järjestelystä osana Euroopan turvallisuusjärjestystä. Laajennuksen ei tule luoda uusia jakolinjoja.

Suomessa olemme suhtautuneet NATO-yhteistyöhön sen mukaan, miten se lisää omaa ja Euroopan turvallisuutta. NATOn kehittyvä Rauhankumppanuusohjelma, PfP, on luonut myös sotilaallisesti liittoutumattomalle maalle mahdollisuuden lisätä yhteistyötä NATOn kanssa. Olemme valmiit olemaan mukana jo alkuvaiheessa suunniteltaessa NATOn johtamia kriisinhallintatoimia. Olemme myös valmiita tutkimaan mahdollisuutta sijoittaa suomalaisupseereja NATOn eritasoisiin esikuntiin. Haluamme kehittää EUn roolia kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa luomalla toimivan suhteen EUn ja Länsi-Euroopan unionin, WEUn, välille. Tässä olemme olleet läheisessä yhteistyössä Ruotsin kanssa.

ETY-järjestön sekä Euroopan Neuvoston painoarvoa on lisättävä kehittyvässä eurooppalaisessa turvallisuusarkkitehtuurissa. Suomen aloitteesta Euroopan unionin huippukokous Dublinissa kävi keskustelun Euroopan Neuvoston tehokkaammaksi hyödyntämiseksi rakennettaessa oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia itäisessä Keski-Euroopassa, Ukrainassa ja etenkin Venäjällä.

Muuttuneessa Euroopassa turvallisuuden perusta muotoutuu taloudellisesta ja poliittisesta yhdentymisestä: demokraattisten yhteiskuntien vahvistumisesta kaikkialla maanosassamme. EUn laajentuminen on Euroopalle tärkeää. Ensimmäiset uudet jäsenvaltiot voivat tulla tämän päivän arvion mukaan unioniin pian vuosituhannen vaihteen jälkeen. Meille on tärkeää, että Baltian maiden jäsenyys- mahdollisuudet arvioidaan samalta pohjalta muiden ehdokkaiden kanssa.

EU:lla on nyt pohjoinen ulottuvuus. Dublinin huippukokous loi Itämeren alueen kehityksen seurannalle hyvät lähtökohdat. Pidämme myös huolta siitä, että arktiset alueet saavat lisääntyvän huomion. Pohjoisen ulottuvuuden kehittämisen avulla parannamme mahdollisuuksia kehittää edelleen myös unionin ja Venäjän suhteita.

Kylmä sota jakoi nimenomaan Itämeren alueen. Nyt voidaan kulkea yhdistymisen tietä. Itämeren alueen turvallisuuden vahvistaminen on monitahoinen ja vaativa tehtävä. Se on meille ensiarvoinen toiminnan suunta, johon Suomi panostaa muiden Itämeren alueen valtioiden kanssa. Itämeren alueen vakautta ei voida edistää ilman Venäjää.

Euroopan unionin turvallisuusrooli sisältää lähinnä kaksi ulottuvuutta: taloudellisen ja yhteiskunnallisen vakauden heijastamisen sekä unionin oman ja kansainvälisen turvallisuuden vahvistamisen.

Meneillään olevassa Euroopan unionin hallitusten välisessä konferenssissa, HVK:ssa, on päätettävä unionin toimintakyvyn vahvistamisesta. Tämä on välttämätöntä, jotta laajentuva unioni ei lamaantuisi. Kehittäminen tulee tehdä unionin toimielimien - neuvoston, parlamentin ja komission - nykyisen toimivaltatasapainon pohjalta.

EUn kansainvälisen roolin vahvistaminen sinänsä on etujemme mukaista. EU on yhä tärkeämpi tekijä maailmankaupan vapauttamista koskevissa neuvotteluissa, ETY-järjestössä, Euroopan Neuvostossa, itäisen Euroopan ja Venäjän kehityksen tukemisessa sekä yhä enenevässä määrin kansainvälisessä kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa.

Kylmän sodan jälkeen Euroopan turvallisuuden kannalta on yhä merkityksellisempää, että Euroopan unioni, Yhdysvallat ja Venäjä parantavat myös keskinäistä yhteistyötään. Tähän tähtäävä ehdotuksemme EUn, Venäjän ja Yhdysvaltojen huippukokouksesta on saanut eri tahoilla rakentavan vastaanoton.

Toisekseen kysymys on unionin sisäisen turvallisuuden vahvistamisesta. Entisen Jugoslavian sodan aiheuttamat pakolaisongelmat, Pohjoisen Afrikan rauhattomuudet, itäisen Keski-Euroopan raju muutos ja rikollisuus - katujen turvattomuuden lisääntyminen - ovat lisänneet huolta monissa unionimaissa, myös Suomessa. Uhat, jotka eivät kunnioita kansallisia rajoja, voidaan torjua vain kansainvälisellä yhteistyöllä.

Euroopan unionia tuetaan vain, mikäli konkreettisia tuloksia saadaan tärkeissä asioissa. Euroopan unioni on väline kansalaisten hyvinvoinnin puolesta. Myös Suomessa koetaan rikollisuus yhä suurempana huolena. Onneksi rikollisuus on pääosin vähentynyt. Kielteinen kehitys liittyy väkivaltarikoksiin, joiden kohdalla on havaittavissa valitettavasti kasvua.

EUn toimintakyvyn tehostaminen sisäisen turvallisuuden vahvistamisessa on kehittymässä toivomallamme tavalla. Poliisiyhteistyötä koskeva EUROPOL-sopimus hyväksyttiin viime vuonna. On toivottavaa, että jäsenvaltiot ratifioisivat sen ensi tilassa. Dublinin huippukokouksessa EU otti tärkeän askeleen tehostettaessa järjestäytyneen rikollisuuden, ihmiskaupan, huumeongelman sekä terrorismin vastaista kamppailua. Suomi on puolestaan nähty EUssa tärkeänä kumppanina kehitettäessä suhteita unionin ja Venäjän välille järjestäytyneen rikollisuuden torjumisessa.

Maakuntamatkojen lisäksi tapaan säännöllisesti maakuntaliittojen edustajia. Näissä yhteyksissä on tullut selväksi, että EUn jäsenyyden vaikutukset on koettu pääosin myönteisesti maakuntien kehityksen kannalta. Tällä en halua väheksyä niitä sopeutumisongelmia, joita viljelijäväestöllä on tässä murroksessa. EUn tukien avulla on kuitenkin pantu alkuun työllistäviä hankkeita ja luotu koulutuspaikkoja.

EU ei ole muuttumassa liittovaltioksi emmekä sellaista tavoittele. Euroopan rikkaus on sen maakuntien, alueiden ja valtioiden erilaisuudessa, ei niiden yhdenmukaistumisessa. EUn suuri tehtävä - ja olemassaolemisen perustelu - on huolehtia siitä, että maanosan kansalliset ja kulttuuriset erilaisuudet eivät muodostu konfliktien aiheuttajiksi, mistä Euroopan historia puhuttelee meitä traagisella tavalla.

Olemme jättämässä taakse vanhan Euroopan, jossa voimapolitiikka liian usein määräsi historian kulun. Uuden vuosituhannen kynnyksellä edessämme on näköala yhteistyöhön ja yhteisvastuullisuuteen nojautuvasta maanosasta. Kysymys ei ole optimismista eikä pessimismistä, vaan määrätietoisesta käytännön yhteistyöstä.

Suomella on omasta perinteestä ja arvoistaan ponnistaen mahdollisuus osoittaa suuntaa eurooppalaiselle yhteistyölle. On syntymässä rauhanomainen, kansalaisten omaksi kokema Eurooppa. Sen rakentaminen on vielä kesken ja vaatii paljon työtä meiltä kaikilta. Nyt tarvitsemme kykyämme toimia yksituumaisesti.