Tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren puheenvuoro YLE:n Päivän Peili-seminaarissa 11.3.1997

MEDIA YHTEISKUNNALLISENA VAIKUTTAJANA

Kun tätä tilaisuutta suunniteltiin, näytti maaliskuusta tulevan tavanomaista rauhallisempi jakso presidentin työn kannalta. Ei aivan taida toteutua sellaisenaan tuo odotus.

Tämä seminaari on teemansa puolesta kuitenkin kiinnostava, mikä rohkaisi pitämään lupauksestani kiinni.

Tämän tilaisuuden aihe johdattaa meidät katsastamaan historiaa. Kuten Yleisradion 70-vuotisjuhliensa kunniaksi julkaisema teossarja muistuttaa, suomalainen yleisradiotoiminta on aina heijastellut aikaansa. Aluksi tuo heijastelu oli kovin valikoivaa ja elitististä, mutta vähitellen yhteiskuntaa valaistiin yhä laajemmin ja voitiin puhua koko kansan radiosta ja televisiosta.

Yleisradiotoiminta oli meillä niinkuin muuallakin ensin tiukasti kiinni valtarakenteissa, mutta vuosikymmenten mittaan sähköisen viestinnän muodostama peili suomalaiseen yhteiskuntaan laajeni ja kirkastui juuri siten kuin julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ajatus edellyttää.

On ilo olla mukana juhlimassa Päivän peiliä, joka jo nimellään osoittaa pyrkimystä yhteiskunnan läpivalaisuun ja kansalaisten palveluun ajankohtaisen tiedon monipuolisena välittäjänä. Itse asiassa tässä on journalismin perusidea: välittää merkittävät päivän tapahtumat ja niiden taustat kansalaisten yhteiseen tilaan nimeltä julkisuus. Kahdella sanalla sanottuna kyseessä on kansalaisyhteiskunnan palvelu.

Eräät valtio-oppineet ovat nostaneet median yhdeksi uudeksi valtiomahdiksi. Kansleri Kauko Sipposen mukaan valtiosääntökeskustelumme kaipaa perspektiivin laajentamista. Nyt olisi tunnustettava paremmin uusien vaikuttajavoimien asema, tällaisina erityisesti joukkotiedotus, etujärjestöt ja uudet liikkeet sekä markkinavoimat.

Uskon kansleri Sipposen peräänkuuluttavan myös vastuukysymyksiä.

Huoleni on kansalaisen asema uudenlaisessa mediayhteiskunnassa. Tietenkin kansalaisten asema on tällaisessa yhteiskunnassa hyvä, mikäli hänen äänensä saa enemmän tilaa siinä. Tässä suhteessa kansalaisten mahdollisuuksien voidaan olettaa parantuneen viime vuosina mediakentän laajennuttua.

Median vaikutus ongelmallisessa mielessä kulminoituu kuitenkin myös yksilötasolla. Instituutiot ja yritykset näyttävät varsin hyvin pärjäävän asiansa ajamisessa julkisuudessa, medioissa. Yksilö on heikommassa asemassa.

Tiedossani on tapauksia, joissa ihmiset kokevat tulevansa syyttömästi julkisuuden leimaamiksi. Monien kohdalla tämä murtaa heidät kokonaan. Kysyä voidaan, onko media tässä mielessä ymmärtänyt rajansa ja vastuunsa.

Viime vaaleissa puolet alle kolmekymmenvuotiaista suomalaisista jätti äänestämättä. Tämä ei ole rohkaiseva tieto. Median luoman julkisuuden - myös politiikasta välittämä kuva - ei ehkä ole sellainen, joka innostaisi nuoria uurnille. Tietenkin pallo voidaan heittää vaikka kokonaan poliittisille toimijoille ja sanoa, että vika on politiikassa, sen menettelytavoissa ja miksei päämäärissäkin.

Olen vakuuttunut siitä, että suomalainen mediakulttuuri kestää sinänsä hyvin kansainvälisen vertailun. Meillä on hyvä sanomalehdistö ja sähköinen viestintä. Mutta kun otamme huomioon sen, että maamme asema kansainvälisessä yhteisössä on yhä selkeämmin mitattavissa siitä, millainen demokratia ja tietoyhteiskunta maamme on, olisi mediakulttuurin kansallinen kehittäminen tässä suhteessa ymmärrettävä tärkeäksi uudeksi haasteeksi.

2

Voitaisiinhan ajatella, että yhteisvastuullisuudesta tunnettu Suomi asettaisi omalle medialleen poikkeuksellisen korkeat kriteerit esimerkiksi yksilön suojan suhteen. Voisimme näyttää suuntaa muillekin. Tämä tarkoittaisi sitä, että media voisi painottaa yleissivistävää ja kansalaisia palvelevaa lähtökohtaansa.

Mielestäni media tarvitsee puolustuksensa sisältäpäin.

Niin sanotun mediakritiikin lentäviä lauseita on edeltäjäni luonnehdinta journalisteista sopulilaumana. Tällainen kritiikki median yhdenmukaisuudesta ja muodinmukaisuudesta on kyllä saanut tukea tutkimuksistakin. Silti tänä päivänä ei ole syytä istuttaa journalistia syytetyn penkille, vaan on aihetta nostaa esille ammattiaan itsekriittisesti pohtiva ja uudistava journalisti. Alan korkeampi koulutus ja tutkimus ovat nimittäin auttaneet luomaan uutta journalistista kulttuuria, joka ei enää vastaa arvosteluun kimpaantuneella vastasyytöksellä sananvapauden rajoittamisesta, vaan joka on valmis asialliseen keskusteluun ja omakohtaiseen mediakritiikkiin.

Lupaavana osoituksena tästä meillä on mediakritiikin oppikirja nimeltään "Sopulisilppuri". Toisena esimerkkinä mainittakoon Etelä-Afrikassa toimiva "Mediamonitoroinnin" tutkimushanke, joka on auttanut sammuttamaan monet mediakritiikin palopesäkkeet - myös ne, joita on syntynyt maan menneisyyttä selvittävän "Totuuskomission" uutisoinnista.

Journalismin tekijöiden ja tutkijoiden yhdessä kehittelemä mediakritiikki ansaitsee kaiken tuen niin meiltä kohteena olevilta julkisuuden henkilöiltä kuin suurelta yleisöltä. Erityisesti meidän poliittisten päättäjien on syytä pitää syyhyävät sormemme erossa median arkipäivästä. Toisaalta meillä on oikeus ja velvollisuus reagoida, mikäli viestimissä esiintyy asiavirheitä. Meidän tulee suhtautua mitä vakavimmin mediatalouteen ja yleensä viestintäpolitiikkaan, joka ohjaa mediarakenteita - myös Yleisradion asemaa digitaaliajalla. Tässä voimme ottaa ehkäpä oppia Ruotsista, missä istuu pysyvä toimikunta median monipuolisuutta tutkimassa.

Esitin runsas vuosi sitten Keskisuomalaisen haastattelussa ajatuksen alueellisista medianeuvostoista ja mediakohtaisista asiamiehistä. Kun moni torjui ehdotukseni sananvapauden loukkauksena, tulkoon nyt sanotuksi, että tarkoitus oli päinvastoin tukea sananvapautta kansalaisten perusoikeutena ja samalla mediaa vapaana julkisen vallan holhouksesta. Julkisen Sanan Neuvosto on vastannut yksin yleisön tekemiin valituksiin ja huolehtinut mediaetiikan kansallisesta tilasta laajemminkin.

Sananvapaudesta huolta kantavien on syytä muistaa, että tässä vapauden "omistajana" on kansalainen ja raamina demokraattinen kansalaisyhteiskunta - ei media sinänsä. Mutta media palvelee tehtäväänsä parhaiten kun se on etupiireistä riippumaton ja itsenäinen. Ainakin seitsemän vuosikymmenen ikään ehtineeltä Yleisradiolta on aihetta odottaa sitä kypsää itsetuntoa, jolla on varaa myöntää palvelevansa kansalaisyhteiskuntaa, mutta joka tekee sen riippumattomana.

Onnittelen Päivän peiliä vuosikymmenten työstä ja toivotan sille jatkuvaa menestystä kansalaisyhteiskunnan hyväksi.