TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE PRESIDENTTI MANDELAN ILLALLISILLA 13.5.1997

Haluan lausua puolisoni ja meidän kaikkien muiden suomalaisten puolesta suuren iloni siitä, että ensimmäinen valtiovierailu Suomesta demokraattiseen Etelä-Afrikkaan on toteutumassa. Omalta osaltani kyseessä ei ole ensimmäinen käynti, sillä minulla oli tilaisuus vastavalittuna Suomen presidenttinä olla vieraana kolme vuotta sitten teidän historiallisissa virkaanastujaisissanne.

Suomen ja Etelä-Afrikan varsinainen kanssakäyminen on päässyt kunnolla käyntiin vasta nyt, molempien maittemme päästyä itsenäisyyden taipaleella varttuneeseen ikään. Me suomalaiset emme silti ole unohtaneet, että Etelä-Afrikka oli niiden harvojen Kansainliiton jäsenten joukossa, jotka auttoivat kouriintuntuvasti Suomea maamme jouduttua hyökkäyksen uhriksi vuonna 1939. Lukuisat suomalaiset ovat puolestaan olleet mukana tukemassa eteläafrikkalaisten kamppailua apartheidia vastaan. Siksi teidän voittonne, herra Presidentti, on ollut myös meille suomalaisille mieluisa tapahtuma.

Tänä päivänä katseemme on suunnattu tulevaisuuteen, uusiin haasteisiin ja uusien ongelmien voittamiseen. Suomi haluaa olla mukana auttamassa Etelä-Afrikkaa sen jälleenrakennusohjelman (RDP) toteuttamisessa. Olemme myös mukana eri kansalaisjärjestöjen jatkamassa solidaarisuustyössä sekä Euroopan unionin avustusohjelmissa. Uuden Etelä-Afrikan asia on myös meidän asiamme ja tulemme tekemään voitavamme alueellisen kehityksen hyväksi. Siinä EAT:lla on tärkeä roolinsa.

Etelä-Afrikan hallituksen panostus demokratiaan, hyvään hallintoon ja kansalaisten elinehtojen elvyttämiseen on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Maailmanhistoriassa on yleensä marssijärjestys ollut päinvastainen ja demokratialle on ryhdytty raivaamaan tilaa vasta pakon edessä.

Etelä-Afrikka on lähtenyt suoraan liikkeelle universaalin ihmisoikeuskulttuurin asianajajana ja ansaitsee siksi kansainvälisen yhteisön täyden tuen. Meidän tulee myös ymmärtää, että prosessi on pitkä ja tuskallinen, mutta teidän kansanne on jo nyt osoittautunut harvinaisen pitkämieliseksi ja kärsivälliseksi. Uskon, että perusta uudelle yhteiskunnalle on rakennettu lujalle pohjalle ja että jo maanne nouseva polvi pääsee vielä sen hedelmistä nauttimaan.

Minulla on seurueessani edustava joukko Suomen teollisuuden johtohenkilöitä. Tarkoituksemme on tehdä matkan aikana töitä maittemme välisten kestävien taloussuhteiden eteen. Me kaikki tiedämme, että Etelä-Afrikasta näitä etuja löytyy, aina auringonpaisteesta ja hyvistä viineistä alkaen.

On suuri ilo vierailla kauniissa Kapkaupungissa, jolla on merkittävä asema historiassanne ja jonka uskon tulevaisuudessakin toimivan tien näyttäjänä.

Haluan kohottaa maljan Presidentti Nelson Rolihlahla Mandelan, Etelä-Afrikan ja koko Afrikan onnelle ja menestykselle!