TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE

SVENSKA DAGBLADET -LEHDEN EXECUTIVE CLUBISSA

TUKHOLMASSA 10.9.1997

Globalisaatio ja pohjoismainen hyvinvointi

Vietimme kesällä Kalmarin unionin perustamisen 600-vuotisjuhlaa. Juhla muistutti meitä pohjoismaisen elämänmuodon, "pohjoismaisen yhteiskuntamallin", pitkästä historiallisesta kehityksestä.

Pohjoismaissa siirtyminen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan tapahtui poikkeuksellisen menestyksellisesti, vaikka se ei ollut helppoa. Maatalousyhteiskunnan vahvuudet, vapaiden talonpoikien perintö - yhteisvastuu, tasa-arvo ja yritteliäisyys - onnistuttiin hyödyntämään, kun ratkottiin teollistuvan yhteiskunnan ongelmia.

Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana suurin osa niin teollistuneista kuin kehitysmaistakin on joutunut ensin talouden kansainvälistymisen ja nyttemmin globalisaationa tunnetun kehitysprosessin piiriin. Samaan aikaan useimmat teollistuneet yhteiskunnat ovat muuttumassa informaatioyhteiskunniksi, eivätkä ilman kipuja. Yhteiskuntamallimme toimivuus on joutunut epäilyksen kohteeksi. Hyvinvointivaltioidemme kolmen tukipylvään - varman työpaikan, korkean sosiaaliturvan ja tasa-arvon - tilalle ovat yhä useammin tulleet työttömyys, maailman huippuluokkaa oleva verotus sekä kansalaisten tyytymättömyys ja syrjäytyminen. Tämä näkyy paitsi välinpitämättömyytenä myös sellaisina yksittäisinä väkivallantekoina, joihin emme ole aikaisemmin tottuneet.

Etenkin Suomi, mutta myös Ruotsi ovat 1990-luvulla kokeneet poikkeuksellisen syvän talouskriisin. Olemme vasta toipumassa siitä. Vaikka talouskasvu on vahvaa, ei työttömyys ole alentunut odotetulla tavalla. Työttömyys on lisännyt valtionvelkaa. Sen kasvu on taitettava ja aikanaan maksettava.

Pohjoismaat muodostavat arvoyhteisön, joka on vuosisatojen kuluessa kehittynyt ja jota on syytä kehittää edelleen. Edessämme on uuden vuosisadan pian koittaessa kaksi suurta haastetta:

1. Miten sopeutua globalisaatioon niin, että voimme päästä eroon suurtyöttömyydestä kehittyvän tietoyhteiskunnan oloissa; ja

2. Miten jatkamme yhteiskunnallista reformia, jotta pääsemme eroon passivoivasta hyvinvointivaltiosta ja luomme suurempaan omavastuisuuteen nojautuvan, pohjoismaisille arvoille rakentuvan yhteisvastuun yhteiskunnan.

Globalisoituminen on ollut tähän saakka nimenomaan taloudellista toimintaa, yritysten ja kaupankäynnin kansainvälistymistä. Nyt tämän prosessin piiriin ovat tulleet melkeinpä kaikki inhimillisen elämän alueet: työmarkkinat, palvelut, kulttuuri ja ajatukset.

Globalisoitumiskehitys on lisäksi odottamattoman dramaattisesti voimistunut kylmän sodan päättymisen jälkeen. Se on toisaalta edelleen avannut markkinoita ja siten lisännyt taloudellista kasvua: luonut uusia työpaikkoja miljoonittain etenkin kehitysmaihin. Samalla monet globalisaation luomat ongelmat ovat kärjistyneet. Etenkin työpaikkojen menetyksien syynä on osaksi nähty globalisaatio.

Yksi keskeisimpiä globalisaation hallinnan haasteita on sopeutuminen vapaasti liikkuvien pääomien maailmaan. Sen seuraukset näkyvät monella tavalla. On myös pystyttävä luomaan sellaiset olosuhteet, että ne houkuttelevat ulkomaisia suoria sijoituksia ja luovat niiden kautta uusia työpaikkoja omaan maahan.

Yksi vakava ongelma liittyy maailman rahoitusjärjestelmän kehitykseen. OECD-maiden rahavarat kasvoivat vuosina 1980-92 tuplasti nopeammin kuin reaalitalous. Kehitys on vain kärjistymässä. Rahaa tulisi kanavoida reaalipääomaa tuottaviin investointeihin. Informaatioyhteiskunnassa tämä tarkoittaa panostusta inhimilliseen pääomaan, ihmisiin, heidän koulutukseensa ja hyvinvointiinsa.

Erityisen tärkeää on, että poliittiset päättäjät kykenevät luomaan järjestelmän, joka takaa rahapoliittisen vakauden ja suojan valuuttaspekulaatioita vastaan. Euroopan talous- ja rahaliitto on tästä näkökulmasta tällainen järjestelmä. Yhteinen eurooppalainen valuutta ei ole ideologinen hanke eikä itsetarkoitus, vaan sen tavoite on hyvin käytännöllinen. Päämääränä on turvata rahajärjestelmän vakaus eurooppalaisella yhteismarkkina-alueella. Samalla se edistää turvallisuutta lisäävää poliittista yhteistyötä ja vahvistaa Euroopan asemaa kansainvälisesti.

Oma vakaa käsitykseni on, että liittyminen talous- ja rahaliiton jäseneksi ensimmäisten joukossa on Suomen etu. Liittyminen ei ratkaise kaikkia ongelmiamme, vaan se on osa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on vastata vapaiden pääoman liikkeiden ja globalisaation haasteeseen. Vastaavasti olisi harhaa kuvitella, että jättäytymällä sivuun voisimme vapautua mistään niistä ongelmista, jotka tähän kehitykseen liittyvät.

Rahapoliittisen vakauden lisäksi meidän pitää huolehtia siitä, että sekä valtiontaloutemme että kansantaloutemme ovat terveellä pohjalla. Hyvinvoinnin ja julkisten palvelujen ylläpitäminen ei voi perustua velanotolle. Se merkitsisi sitä, että siirtäisimme omien etujemme maksamisen tulevien sukupolvien harteille. Tällä tavalla hyvinvointiyhteiskunnan perustaa ei turvata. Käy juuri päinvastoin - hyvinvoinnin perusta rapautuu.

Pohjoismaisten yhteiskuntien hyvinvointia on mahdoton säilyttää ilman menestyviä yrityksiä. Pääomien liikkuessa vapaasti emme voi pakottaa mitään yritystä sijoittamaan toimintaansa tänne, vaan päätökset perustuvat siihen, että pohjoismaiset yhteiskunnat koetaan niin houkuttelevina toimintaympäristöinä ja pohjoismaiset työntekijät niin hyvinä ja osaavina, että valinta on kannaltamme myönteinen.

Vaikein yhteiskunnallinen ongelma on työttömyys. Pohjoismaisia yhteiskuntia ja yleisemmin koko Eurooppaa uhkaa pysyvä suurtyöttömyys ilman ennakkoluulottomia uudistuksia. Työttömyysongelman ratkaiseminen ja sen myötä yhteiskuntaa koossapitävien voimien vahvistaminen on myös turvallisuuskysymys.

Teollistumisen aikaan keskeinen yhteiskunnallinen ristiriita vallitsi työn ja pääoman välillä. Nyt tilanne on muuttunut. Keskeinen kysymys on työ sinänsä: miten työnteosta palkitaan, miten voidaan hyödyntää kaikkien halukkaiden työpanos ja miten voidaan turvata ihmisten perustoimeentulo tilanteessa, jossa epävarmuus lisääntyy. Kun eräs työttömyyden syy on työvoimakustannusten korkeus suhteessa työstä saatavaan nettopalkkioon, on tärkeä kysymys, miten sovitetaan yhteen perusturvan takaava järjestelmä yhtäältä ja nykyistä matalamman verotuksen ja sosiaaliturva-maksujen taso, eli työvoimakustannusten taso toisaalta. Meidän pitää myös pohtia, miten ihmisarvoinen elämä taataan, jos perinteinen palkkatyö muuttuu yhä harvinaisemmaksi.

Työmarkkinat muuttuvat. Työaikajärjestelyt, etenkin palkkatyön ja yrittämisen suhde arvioidaan uudella tavalla. Tämä johtuu sekä teknologisesta muutoksesta että pääoman liikkeiden ja kaupankäynnin vapautumisesta. Nämä rakenteelliset voimat muuttavat eri työtehtävien tulosten suhteellista arvoa entiseen verrattuna. Uusien yritysten syntymisestä viime kädessä riippuu uusien työpaikkojen luominen.

Valitettavasti globalisaatio ja teknologinen muutos lisäävät työttömyyttä teollistuneissa yhteiskunnissa, ellei kiristyvään kilpailuun varauduta. Meidän on uusittava hyvinvointi-järjestelmämme, työmarkkinamme ja samalla saatava syntymään korkean tuottavuuden työpaikkoja. Vain siten voimme maksaa työnteosta korkeaa palkkaa ja kustantaa hyvinvointimme. Tuottavuuden parantamiseksi ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Pohjoismaissa onkin nyt vielä aikaisempaa enemmän investoitava koulutukseen. Vain siten voimme saada aikaan uusia tietointensiivisiä työpaikkoja. Korkeapalkkaiset työpaikat ovat osoitus tietoyhteiskuntaa eteenpäin vievän etujoukon olemassaolosta, eivätkä ne siksi uhkaa köyhimpien asemaa, vaan päinvastoin luovat edellytyksiä muidenkin elintason nousulle. Jatkossa teollisessa tuotannossa samoin kuin palveluissa laatutekijät nousevat keskeiseen asemaan.

Olen edellä käsitellyt useita vaikeita ja kipeitä kysymyksiä, joita liittyy globalisaatioon. Tämän ei pidä kuitenkaan antaa hämärtää kokonaiskuvaa. Globalisaatiolle ei ole järkevää vaihtoehtoa. Se johtaa kaupan kasvuun, teknisen kehityksen nopeutumiseen ja niiden kautta tuottavuuden ja elintason nousuun - mikäli osaamme oikealla tavalla hallita kehityksen.

Vaikka kyse on pääosin taloudellisesta kehityksestä, poliittiset päätöksentekijät eivät ole muutoksessa passiivinen osapuoli. Euroopan unioni, talous- ja rahaliitto, Maailman kauppajärjestö (WTO) ja monet muut kansainväliset foorumit ovat keskeisiä vaikuttajia globalisoituvassa maailmassa. Niiden kautta voimme vaikuttaa olosuhteisiimme.

Eristäytyminen merkitsisi paitsi elintason merkittävää laskua myös tosiasiallista luopumista vaikutusmahdollisuuksista omiin asioihimme. Paras keino vaikuttaa yhteiskuntiemme kehitykseen on osallistua globalisoituvaa taloutta koskevien pelisääntöjen luomiseen sekä Euroopan tasolla erityisesti Euroopan unionin kautta että maailmanlaajuisesti esimerkiksi Maailman kauppa-järjestössä (WTO). Keskinäisriippuvassa maailmassa on pyrittävä nimenomaan siihen, että valtiot ovat poliittisessa yhteistyössä, eivät poliittisessa kilpailussa keskenään.

Yhdysvaltojen entinen työministeri Robert Reich toteaa, että globaalit suuryritykset eivät siirtäisi tuotantoa kehitysmaihin, mikäli niissä noudatettaisiin edes vähäisimpiä amerikkalaisia työnormeja. Reich ei tietenkään esitä, että kehitysmaissa tulisi pyrkiä samaan sosiaaliturvaan tai palkkatasoon kuin Yhdysvalloissa. Hän kuuluttaa näistä kysymyksistä moraalikeskustelua perinteisemmän talouskeskustelun ohella. Olen samaa mieltä. Maailmankaupan vapauttamisen tulee johtaa hyvinvoinnin tasaisempaan jakautumiseen eri maiden ja niiden väestön kesken. EU:n tulee lisäksi vaatia työntekijöiden oikeuksien parantamista. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on aivan oikein alkanut vaatia koulutukseen ja terveyteen tehtäviä investointeja lainojen ehtoina. IMF on oivaltanut, että pitkän aikavälin talouskasvu ei edellytä vain avoimia markkinoita, vaan poliittista vakautta ja vaurastuvia väestöryhmiä.

Meidän on kuitenkin syytä muistaa, että tärkeitä päätöksiä tehdään jatkossa edelleen myös kansallisella tasolla. Pohjoismaista mallia uudistetaan nimenomaan siellä.

Jäykistynyt keynesiläinen hyvinvointivaltio antaa tilaa markkina- ja kansalaisehtoisemmalle talous- ja yhteiskuntamallille. Yksipuolinen antautuminen markkinavoimien vietäväksi on vieras pohjoismaiselle ajattelulle. On luotava yhteisvastuun ja toimivan markkinatalouden paremmin yhdistävä malli. Tälle on olemassa kansainvälisiä esimerkkejä. Jotta voimme onnistua, meidän täytyy varmistaa kaksi asiaa: kestävä ja terve kasvu sekä toimivat työmarkkinat. Näitä molempia tukee verotuksen ja sosiaaliturvajärjestelmämme uudistaminen johdonmukaisemmaksi ja kannustavammaksi.

Edessämme oleva muutos on haastava. Se vaatii paljon meiltä kaikilta. Se vaatii merkittävää uudistumista koko poliittiselta järjestelmältä ja poliittisilta ideologioilta, jotka ovat syntyneet nykytilasta poikkeavassa historiallisessa ympäristössä. Etujärjestökenttä on uudistumisen edistyessä paljon vartijana. Kehitys edellyttää paljon myös yksilöiltä ja yrityksiltä, joiden pitää oppia elämään maailmassa, jossa rajojen merkitys vähenee ja kilpailun merkitys kasvaa.

Globalisoituvassa maailmassa menestyvät yritykset osaavat arvostaa pohjoismaista hyvinvointi-yhteiskuntaa tärkeänä menestystekijänä kansainvälisessä kilpailussa. Nokia-yhtymän pääjohtaja Jorma Ollila on sanonut:

"Vakaat yhteiskunnalliset olosuhteet, rauha ja turvallisuus ovat menestyksellisen yritystoiminnan perusedellytyksiä, joskaan ne eivät riitä menestystä turvaamaan. Siksi on yritystenkin etujen mukaista pyrkiä käytettävissään olevin keinoin edistämään näitä päämääriä. Tältä osin Suomi on tarjonnut hyvän pohjan viime vuosikymmeninä myös Nokian menestykselle."

Jotta voimme myös jatkossa säilyttää asemamme, meidän on siis uskaltauduttava radikaaleihinkin uudistuksiin. Siinä suhteessa voimme pitää esikuvanamme yhteisen historiamme merkkihenkilöä, 1700-luvun jälkipuoliskon valistusajan ajattelijaa ja vaikuttajaa Anders Chydeniusta. Yhtenä ensimmäisistä hän perusteli talouden vapauttamisen hyödyllisyyden maailmassa ja myös taisteli näkemystensä puolesta pappissäädyn jäsenenä valtiopäivillä. Hänen ajattelussaan vapauttamisen varsinainen päämäärä oli yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja ihmisten tasa-arvoisuuden lisääminen.

Sillä kertaa suomalaiset ja ruotsalaiset eivät voineet olla yhdessä toteuttamassa Chydeniuksen ajatuksia, koska poliittinen kiistely Ruotsissa sekä Suomen ja Ruotsin teiden erkaneminen estivät sen.

Pohjoismaat ovat yhdentyvässä Euroopassa lähempänä toisiaan kuin koskaan. Vahvuuksiemme juuret ulottuvat vuosisatojen päähän. Olemme onnistuneet tukemaan toisiamme suurissa historiallisissa murroksissa. Olen varma, että pystymme samaan nytkin.