TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE VIRASTOPÄÄLLIKKÖPÄIVILLÄ 18.11.1997

Maaherra Wibelius tinkimättömänä virkamiehenä on tuttu kaikille suomalaisille. Erityisesti häntä on muistettu vaikeina aikoina, silloin kun suomalaiset ovat kokeneet kansallisten etujensa olevan uhattuna. Sellaiseen ei ole Suomessa ollut tarvetta enää pitkiin aikoihin. Omassa arvomaailmassani Wibeliuksen edustamat ihanteet eivät riipu suhdanteista. Virkamiehet ovat laillisuuden ja kansalaisten oikeuksien turvaajia kaikissa oloissa.

Valtiolla ja sen virkamiehillä on Suomessa aina ollut merkittävä asema. Perusteet ovat yksinkertaiset. Maamme pinta-ala on suuri, väestöpohja on pieni ja asutus on jakautunut tasaisesti läpi maan. Maa- ja metsätalous on ollut merkittävä työllistäjä pitkälle aina sodan jälkeen. Moderni teollisuus syntyi hyvin myöhään. Pääomat uusia investointeja ja teollisuutta varten voitiin koota vain valtion toimesta. Samalla tavoin valtio on rakentanut ja pitänyt yllä kaikki keskeiset palvelut ja infrastruktuurin. Valtio on järjestänyt Suomessa ja yleensäkin Pohjolassa yhteiskunnan. Se on vastannut suurten järjestelmien hallinnasta ja yleisestä edusta.

Tämä suomalaisen yhteiskunnan ominaispiirre on syytä pitää mielessä kun arvioimme hallinnon muutospaineita ja hallintoon kohdistuvaa arvostelua.

Kansalaisten luottamus valtiollisia instituutioita ja myös virkamiehiä kohtaan on 1990-luvulla kovasti murentunut. Parhaat arvosanat saavat enää puolustusvoimat ja poliisi. Yhteiskunnan perusinstituutioiden uskottavuuden heikkenemiseen on suhtauduttava kaikella vakavuudella. Kansalaisten uskoa tasa-arvoon ja yhdenmukaiseen kohteluun lain edessä sekä hallinnon puolueettomuuteen ei saa järkyttää.

Virkaanastujaispuheessani nostin esille virkamiehistön nuhteettomuuden ja merkityksen suomalaisen oikeusjärjestyksen turvana. Totesin, että "poliittisten päättäjien ja kansalaisten välillä on oltava avoin ja kiinteä vuorovaikutus. Virkamiesten on oltava kansalaisten palvelijoita, ei etäisiä byrokraatteja. Virkamieskunnan on kyettävä heijastamaan toiminnassaan kansalaisten arvostamia pysyviä perusarvoja, oikeudenmukaisuutta, ahkeruutta ja rehellisyyttä."

Presidenttinä olen virkanimityksissä kantanut huolta hakijoiden ansioista ja pätevyydestä. Julkisen hallinnon voimakkaan laajentumisen aikana - etenkin 1970-luvulla - poliittinen sopivuus nousi liian hallitsevaksi, usein pätevyyden sivuuttaneeksi nimitysperusteeksi. Hallituspuolueet tekivät jopa ns. poliittisia virkapaketteja.

Poliittinen tausta ei saa olla pätevyyden sivuuttava virkaan nimittämisen erityinen peruste, mutta ei myöskään este. Poliittisen mielipiteen omaavia ei saa sillä perusteella nimityksissä syrjiä, kun he ovat yhtä päteviä kuin muut hakijat. Kaikissa tilanteissa on turvattava oikeudenmukainen ja reilu kohtelu. Se on myös julkisen vallan oma etu.

On syytä kysyä, miksi kansalaisten epäluottamus virkakoneistoon kasvaa? Koetan hakea vastausta eri suunnilta.

Ensinnäkin uskon, että kansalaisten luottamus palautuu vain, jos epäluottamuksen syyt aidosti tunnistetaan ja poistetaan. Minulla on kuitenkin vahva tunne, että Suomessa kansalaisten kritiikkiin on vaikea vastata. Hallinnon ja virkakunnan järjestämisen perusasiat sekä hallinnon ja kansalaisten suhteet näyttäisivät nimittäin olevan pohjimmiltaan kunnossa.

Toiseksi muistutan, että suomalaiset pitävät laajaa valtiota välttämättömänä. Julkisille palveluille ei ole löytynyt vaihtoehtoisia tuottajia. Yksityisen yrittäjän on vaikeampaa tuottaa harvaan asutuilla alueilla kollektiivisia palveluja, joiden kysyntä on vähäistä. Toisaalta kansalaiset kokevat valtion tarjoamat julkiset palvelut varmoiksi ja turvallisiksi.

Kolmanneksi katson, että valtio on Suomessa järjestetty kansalaisia tyydyttävällä tavalla. Parlamentaarinen järjestelmä toimii ja kunnallinen itsehallinto on turvannut kansanvaltaisen vaikuttamisen ihmisiä lähinnä oleviin palveluihin. Perusrakenteisiin siis luotetaan.

Vaikeampia ristiriidan aineksia ovat suomalaisten perinteiset tuntemukset. Suomalaiset ovat vanhastaan suhtautuneet herroihin epäluuloisesti ja tietyllä tavalla tasa-arvoisesti - herrojen edessä ei kekkuloida. Antti Rokan kommentit Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kivien asettelusta polun viereen ovat syöpyneet aikalaisten tajuntaan.

Tasa-arvon tunne tulee historiasta. Virkamiehet ovat aina olleet suomalaisia, vaikka itsenäisyyden Suomi sai vasta 1917. Kun 1800-luvun lopulla suomi tuli hallinnon kieleksi ja hallinto laajeni, virkamiehet edustivat kansaa ja sen yhteiskunnallisia näkemyksiä jo varsin hyvin. Virkamiehistö on Suomessa varsin arkista, sillä se koostuu pääosin opettajista, sairaanhoitajista, lääkäreistä ja insinööreistä. Kun 30 % työvoimasta on julkisen hallinnon palveluksessa, osuu jokaiseen perhekuntaan virkamiehiä. Suomessa virkamiehistö, edes korkein sellainen, ei ole irtaantunut ihmisten arkimaailmasta.

Suomalaiset ovat tottuneet luottamaan virkamiehiinsä. Meillä on vanhastaan korostettu pätevyyttä. Vuoden 1919 hallitusmuodon kirjoitettujen virkamiesten aseman ja ammatillisen pätevyyden turvaavien säännösten avulla haluttiin varmistaa valtiovallan uskottavuus. Erottamattomuussuojaa ja perustuslakeihin kirjoitettuja nimittämis- ja ylentämisperusteita - kykyä, taitoa ja koeteltua kansalaiskuntoa - tarvittiinkin 1940-luvun myrskyisissä oloissa.

Korruptio ja lahjonta murentavat pohjan hyviltäkin hallinnon rakenteilta. Kansainvälisissä korruptiota kuvaavissa mittauksissa Suomi sijoittuu aina puhtaimpien maiden joukkoon.

Kaikesta tästä huolimatta kansalaiset ovat kiistatta tyytymättömiä valtiollisiin instituutioihin. Syyt eivät löydy käsittelemistäni asioista. Lainsäätäjän ja päätöksentekijöiden on etsittävä epäluottamuksen syitä muualta. Väitän, että vastaus löytyy todellisuuden ja odotusten välisestä ristiriidasta. Kansalaiset odottavat enemmän ja parempia julkisia palveluja, vaikka niitä supistetaan. Valtiontalouden tasapainottamisen tarpeesta johtuvat supistamispäätökset menevät virkamiesten viaksi, vaikka he ovat ainoastaan päätösten toimeenpanijoita.

Tulevaisuutta ajatellen meidän on entistä selkeämmin kysyttävä, tekeekö valtio nyt oikeita asioita? Onko mahdollista, että valtiolle on määrätty liian suuret ja laajat tehtävät, joita kaikkia se ei millään voi tulevaisuudessa hoitaa.

Suomen menestymiseen globalisoituvassa kansainvälisessä kilpailussa tarvitaan uudenlaista valtiollista toimintamallia. Uusia tehtäviä hoitaessaan valtio ei voi pitää kiinni kaikista vanhoista vastuistaan.

Jo nyt on nähtävissä, että valtion toiminnot eriytyvät. Osa tehtävistä on sellaisia, joista valtio ei voi luopua missään oloissa. Nämä tehtävät on myös pystyttävä hoitamaan tehokkaasti. Osa tehtävistä on sellaisia, joita valtio voi hoitaa, jos siihen riittää rahaa. Monet valtion itsensä nykyisin hoitamat tehtävät voidaan antaa toimeksi yhteisöille ja yrityksille, jolloin valtiolle jää ohjausvastuu. On myös tehtäviä, joihin valtion ei pitäisi enää puuttua lainkaan. Kansalaiset ovat ottaneetkin yhä enemmän omakohtaista vastuuta asioidensa hoidossa. Valtion ydintehtävien on joka tapauksessa oltava aina kunnossa.

Tämän tyyppiselle valtion olemusta ja roolia koskevalle pohdinnalle olisi pitänyt löytyä sijaa myös perustuslakien uudistustyössä. Hyvä myöhään kuin ei milloinkaan. Valtioneuvosto on käynnistänyt työn, jossa otetaan kantaa valtion uudenlaisiin tehtäviin ja valtioyhteisön ohjaukseen. Myös valtiovarainministeriö, joka vastaa valtiontalouden tasapainosta myös pitkällä aikavälillä, on siirtynyt negatiivisen punakynän käyttäjästä positiiviseksi uudistajaksi. Kun päätökset valtion tulevasta roolista vihdoin tehdään poliittisella tasolla, eduskunnassa ja hallituksessa, uskoisin hallinnon uskottavuusongelmien helpottuvan. Kun poliittiset päätökset on tehty, virkamiesten on ne lojaalisti ja tehokkaasti toimeenpantava.

Poliittisen vastuun ja virkamiesten roolin välisen eron selkiyttämiseen tähtää myös ajatus poliittisten valtiosihteerien asettamisesta ministeriöihin. Taustalla on selkeä havainto siitä, että ministerien tehtävät ovat EU-jäsenyyden oloissa siinä määrin lisääntyneet, että ministeriön poliittiseen johtamiseen tarvitaan lisää voimavaroja. Hyväksyn järjestelmän kehittämisen tarpeellisuuden, mutta vierastan esitettyä ratkaisua. Poliittiset ohjaustehtävät ja perinteiset virkamiestehtävät olisi pidettävä selkeästi erillään. Hallituksen toiminnan poliittinen johto ja toiminnan ohjaus kuuluu poliittisesti valituille ja selkeässä parlamentaarisessa vastuussa oleville henkilöille: ministereille tai vastaavassa asemassa oleville muille henkilöille, esim. vara- tai apulaisministereille. Virkamiehet on nimitettävä pätevyyden, kokemuksen ja johtamistaitojen perusteella. He vastaavat ministeriöiden ammatillisesta asiantuntemuksesta ja tehtyjen poliittisten ratkaisujen toimenpanosta.

Pääministerin esikuntana toimivassa valtioneuvoston kansliassa järjestely on ilmeisen toimiva, mutta se ei hyvin sovi sektoriministeriöihin.

Juuri nyt on otollinen aika toteuttaa tarvittavat uudistukset, koska perustuslakien kokonaisuudistus on käynnissä ja antaa mahdollisuuden suhteellisen nopeasti toteuttaa perustuslain tasolla tarvittavat säädösmuutokset. Ministerien työtaakka on EU:n myötä kasvanut sellaiseksi, että nopeat korjaustoimenpiteet ovat välttämättömiä.

Rakenteellisiin hallinnon uskottavuusongelmiin näyttäisi näin löytyvän ratkaisuja. Siihen ei voida kuitenkaan pysähtyä. On jaksettava kantaa huolta myös hallinnon arvoista, pätevyydestä ja uskottavuudesta.

Kun valtion tehtävät ja organisaatiot eriytyvät, on tärkeätä, että kussakin tehtävässä työskentelevillä virkamiehillä ja työntekijöillä on selkeä tietoisuus toiminnan perusarvoista. Yleistä etua hoitavien virkamiesten toiminta ei saa vaarantaa uskottavuutta valtion kykyyn ja haluun toimia pelkästään valtion ja yleisen edun puolustajana. Julkisissa liiketoiminnoissa toimitaan voittoa ja kannattavuutta tavoittelevien liiketoiminnan arvojen mukaisesti.

Keskustelu virkamiesten eettisistä arvoista on erityisen tarpeellista nyt, kun hallinnon ylimääräisten rönsyjen karsimisen jälkeen virkamiesten tehtävät koskevat nimenomaan valtion ydintoimintoja. Kun hallinto eriytyy ja hajautuu, kansakunnan ja valtion kokonaisuuden hallinta nousee entistä tärkeämmäksi. Kansainvälistyvässä maailmassa valtiolla on entistä keskeisempi vastuu kansallisten etujen ja kansalaisten yleisten etujen ajajana. Virastopäälliköiden on keskuudessaan oltava aktiivisia tämän arvokeskustelun käynnistäjiä. Päälliköiden on oltava esimerkillisiä sellaisissa asioissa kuin ahkeruus, osaaminen ja oikeudenmukaisuus.

Tulevaisuudessa virkamiesarvot eivät voi jäädä entiselleen, sillä globalisoituminen edellyttää aloitteellisuutta ja innovatiivisuutta. Aikana, jolloin kehityksen kärjessä kulkevilta yrityksiltä ja omasta elämästään vastaavilta kansalaisilta vaaditaan aktiivisuutta, virkamiehetkään eivät voi jäädä passiivisiksi myötäilijöiksi. Muutosherkkyys ja uuden luotsaaminen on nostettava uusien virkamiesarvojen joukkoon. Harmaan yksitotinen virkamies ei ole paras virkamies. Päinvastoin. Perinteisen byrokraatin sijasta tulevaisuudessa tarvitaan monialaista asiantuntemusta, uuden teknologian hallintaa, liikemaailman nopeutta, tiedemaailman älyä, tuotteiden luonnin innovaatiokykyä, kansainvälisen kanssakäymisen sujuvuutta ja johtamistaitoja.

Valtion tehtävien supistamisella ja uusilla virkamiesmalleilla on kansalaisiin ulottuva kääntöpuolensa. Vanhan valtionhallinnon sijalle syntyvä aiempaa moninaisempaa arvopohjaa seuraava valtioyhteisö asioi uudella tavalla oman vastuunsa tiedostavien kansalaisten kanssa. Suomen tulevan menestymisen avaimia haetaan ihmisistä, jotka arvostavat työtään, ovat aloitteellisia, omatoimisia ja yritteliäitä. Heillä on korkea keskinäisen yhteisvastuun tunne ja syvä tietoisuus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. He sitoutuvat henkilökohtaisesti. On itsestään selvää, että he pyrkivät kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle.

Yksilövastuun korostaminen ei tee valtiosta pelkkää sivustakatsojaa. Valtion on pidettävä yllä sosiaalista turvaverkkoa ja luotava sellaiset toimintajärjestelmät, joiden kautta jokainen suomalainen voi yksin ja omien yhteisöjensä kanssa yhdessä rakentaa oman elämisensä edellytyksiä. Suomalaisten hyvinvoinnin kulmakiviä ensi vuosituhannen alussa ovat ensinnäkin luja yksilövastuu ja toiseksi valtio, joka huolehtii yleisestä edusta, vastaa kokonaisuuden hallinnasta ja huolehtii heikoista. Lisäksi on huomattava yhäti voimistuva kansalaisyhteiskunta. Julkisen hallinnon vahvistuminen tapahtui liian usein ikäänkuin kansalaisten omatoimisuuden, toisin sanoen kansalaisyhteiskunnan kustannuksella. Toivonkin yhteiskuntatieteilijöiden ja valtiovallan edustajien paneutuvan perusteellisesti sellaisen kehitysnäköalan mahdollisuuksiin, jossa markkinoiden, valtiovallan ja yksilöllisen aloitteellisuuden ohella on oma paikkansa elinvoimaisella kansalaisyhteiskunnalla.

Sitran yliasiamies Aatto Prihti esitti Eva-päivillä mielenkiintoisen ajatuksen, joka ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota. Hän esitti, että muiden alojen tutkinnon suorittaneita koulutetaan erityistoimin tietotekniikan insinööri- ja ekonomipulaa helpottamaan. Samalla voitaisiin pienentää julkisen sektorin ylimiehitystä ja akateemista työttömyyttä. Esitän harkittavaksi!

Toivotan kaikille virastopäälliköille menestystä tässä vaikeassa ja haastavassa tehtävässä. Menestykseen ei ole mitään pysyviä malleja. Ne on löydettävä jatkuvan keskustelun kautta aina uudelleen.