TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE CHATHAM HOUSE'SSA,

Lontoo 24.11.1997

SUOMEN KEHITTYVÄ ROOLI EUROOPPALAISENA VALTIONA

On suuri ilo ja kunnia puhua jälleen Royal Institute of International Affairs'issa. Edellisen kerran olin tällä maineikkaalla ja arvostetulla foorumilla lokakuussa 1995. Silloin Suomi oli ensimmäistä vuottaan Euroopan unionin jäsenenä. Tänään haluaisin puhua siitä, miten olemme kokeneet EU-jäsenyytemme ja miten näemme asemamme Euroopassa. Mutta sitä ennen haluaisin luoda silmäyksen Suomen historiaan.

Joulukuussa itsenäisyydestämme on tullut kuluneeksi 80 vuotta. Valtiollinen historiamme itsenäisenä valtiona vuoden 1917 jälkeen ja sitä ennen 600 vuotta ensin Ruotsin kuningaskunnan itäisenä osana ja sitten yhden vuosisadan Venäjän keisarikunnan läntisenä suuriruhtinaskuntana on Euroopan valtapolitiikan historiaa. On tunnustettava, että Suomi on ollut lähes aina tämän valtapolitiikan objekti. Sopeutuja pikemminkin kuin tekijä. Itsenäisyytemme historia on kuitenkin kertomus siitä, kuinka Suomi on kehittynyt historian objektista historian tekijäksi.

Suurimman osan tätä vuosituhatta Suomen historia oli osa Ruotsin kuningasvallan ja Venäjän keisarikunnan välisen valtakamppailun historiaa. Napoleonin sotien käänteissä Suomi osoitettiin Venäjän keisarille.

Venäjän suuriruhtinaskuntana loimme kansalliset sekä lopulta demokraattiset instituutiot, Venäjä oli Suomen taloudelle sisämarkkina-alue.

Ensimmäisen maailmansodan mullistusten seurauksena ja Venäjän keisarikunnan romahdettua Suomi saavutti itsenäisyytensä. Toisen maailmansodan aluksi taas Saksa ja Neuvostoliitto päättivät Suomen kuulumisesta itäiseen valtapiiriin. Jako jäi Suomen osalta toteuttamatta, koska suomalaiset eivät tähän alistuneet. Itsenäisyystahtomme oli vahva ja talvisodassa osoitimme, että Suomen kohtaloista ei enää päätetä päämme yli. Suomen demokraattinen järjestelmä säilyi koskemattomana läpi toisen maailmansodan ja sitä seuranneiden mullistusten.

Toisen maailmansodan jälkeen kylmä sota jähmetti Euroopan kahteen leiriin. Euroopan jakautuessa Suomi valitsi puolueettomuuden. Suomen elintila suurvaltablokkien välissä oli aluksi ahdas ja vaikutusmahdollisuutemme pienet. Määrätietoisesti Suomi ryhtyi kasvattamaan toimintavapauttaan.

Ulkomaankaupasta riippuvaisen maan oli elintärkeätä turvata vientiteollisuutensa edut päämarkkinoilla, jotka olivat lännessä. Tärkeä askel oli liittyminen GATT:iin jo vuonna 1949.

Euroopan valtiot alkoivat 1950-luvulta lähtien toteuttaa vapaakauppajärjestelyjä. Tuolloin oli vientimme kannalta tullut keskeiseksi ratkaista Suomen suhde näihin järjestelyihin. Vallinneen itä-länsi -vastakkainasettelun oloissa Suomen puolueettomuuspolitiikan hoitaminen talouden etujen rinnalla edellytti, että läntisten integraatioaskeleiden myötä tehtiin ulkoisesti samankaltaisia järjestelyjä sosialistisen blokin jäsenten kanssa.

Tarttuen tilaisuuksiin Suomi solmi erillissopimukset ensin EFTA:n, sitten EEC:n kanssa. Sopimusten ansiosta Suomi saavutti tärkeillä markkina-alueilla samat edut kuin läntiset kilpailijansa, mutta pystyi myös jatkamaan tärkeää idänkauppaansa.

Tultaessa 1970-luvulle puolueettomuuspolitiikkamme kasvoi sopeutumisesta vaikuttamiseen. Tämä vaikuttaminen kulminoitui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa ja sen Helsingin peruskirjassa vuonna 1975. ETYK oli käännekohta kylmän sodan historiassa ja, kuten myöhemmin on käynyt ilmeiseksi, ETYK myös vauhditti muutosta, joka lopuksi kaatoi sosialistisen järjestelmän sisältä päin. Kylmän sodan päättymisestä on vain kahdeksan vuotta, mutta Euroopan poliittinen maisema on muuttunut tavalla, jota kukaan tuskin pystyi kuvittelemaan.

Suomen kannalta kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut. Olemme edelleen sotilaallisesti liittoutumattomia ja ylläpidämme vahvaa itsenäistä puolustusta. Uskomme, että tämä politiikka parhaiten palvelee Pohjois-Euroopan vakauden säilyttämistä, mikä on etujemme mukaista. Olemme vahvasti mukana rakentamassa uutta eurooppalaista yhteistyötä myös sotilaallisen yhteistyön kautta.

Vuonna 1997 vietämme itsenäisyytemme merkkipäivää luottavaisin mielin. Jäsenyytemme Euroopan unionissa oli meille luonteva valinta. Taloutemme on ankkuroitunut läntiseen Eurooppaan. EU-jäsenyytemme perustuu kuitenkin ennenkaikkea poliittiseen harkintaan - olemalla jäseniä istumme nyt tasavertaisina osapuolina siinä pöydässä, jossa meitä koskevat päätökset joka tapauksessa tehtäisiin. Jos olisimme jääneet EU:n ulkopuolelle olisimme jälleen sopeutujia, nyt olemme vaikuttajia.

En epäröi sanoa, että Suomen jäsenyys Euroopan unionissa vahvisti itsenäisyyttämme. Ajatus EU-jäsenyydestä kansallisen suvereniteetin vahvistajana saattaa äkkiseltään kuulostaa vieraalta. Se on kuitenkin totta. Suomi on pieni valtio, ja pienelle valtiolle oman suvereniteetin rajat tulevat nopeammin vastaan kuin suuremmalle valtiolle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suuremman valtion suvereniteetilla ei olisi rajoja. Harva valtio pystyy nykyisin esimerkiksi yksin ohjaamaan sellaisia hyvinvointinsa kannalta olennaisia tekijöitä kuin korko ja valuuttakurssi, pörssistä puhumattakaan.

Euroopan unioni kansallisvaltioiden välineenä ja suvereniteetin vahvistajana ei ole suinkaan uusi ja mullistava näkemys. London School of Economicsin professorin Alan Milwardin mukaanhan tämä ajatus oli kirkkaana jo hiili- ja teräsyhteisön perustajien mielissä. Jo silloinen yhteisö perustettiin hoitamaan niitä tehtäviä, jotka jäsenvaltioilta eivät yksinkertaisesti enää tahtoneet sujua ominpäin. Tästä pragmaattisesta hankkeesta oli federalismi kaukana.

Euroopan unioni on Suomelle väline etujemme ajamisessa. Ajankohtaisimmat haasteemme ovat EMU ja EU:n laajentuminen. Suomi on valmis jäsenyyteen talous- ja rahaliiton kolmannessa vaiheessa. EMU on se keskeinen väline, jolla Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat tarttuneet globalisaation haasteeseen. Sekä Suomessa että Britanniassa olemme omakohtaisesti kokeneet, että kansalliset valuutat ja rahajärjestelmät eivät ole immuuneja kansainvälisten pääomaliikkeiden edessä. Jos haluamme säilyttää rahapoliittisen vaikutusvaltamme nykymaailmassa, en näe todellista vaihtoehtoa talous- ja rahaliitolle. Tällä hetkellä vain yksi eurooppalainen valuutta yltää kansainvälisen vaihdannan mitalisijoille. EMU:n myötä Euroopan unioni ottaa ensimmäisen sijan.

Britannialla on tärkeä rooli EU:n nykyisessä kehitysvaiheessa. Britannian puheenjohtajakaudelta odotetaan paljon, koko unionin laajennus käynnistyy ja EMU:a koskevat päätökset tehdään tuona puolivuotiskautena.

EU:n laajentuminen on tärkeässä asemassa Euroopan kahtiajaon jälkeisen yhteistyövaraisen eurooppalaisen järjestelmän vakiinnuttamisessa. Päämääränämme on laaja EU. Luxemburgin huippukokous joulukuussa onkin historiallinen virstanpylväs.

Kaiken kaikkiaan suomalaisia ja brittejä yhdistää moni tekijä. Me suomalaiset pidämme Britanniaa pohjois-eurooppalaisena valtiona. Yhtenä meistä. Britannian tiiviit kauppasiteet Itämeren alueelle ulottuvat jo1200-luvulle. Britannian Itämeren-politiikan muovasi aikoinaan itse Oliver Cromwell, joka jo vuonna 1658 korosti Itämeren-alueen merkitystä Britannian hyvinvoinnille.

Itämeren-alue on nyt kylmän sodan päätyttyä ainutkertaisessa tilanteessa. Rautaesiripun häviäminen on palauttanut alueelle sen luontaisen kanssakäymisen ja tiiviit siteet, jotka keinotekoisesti katkaistiin tämän vuosisadan myllerryksissä. On tärkeää huomata, että EU on vahvasti läsnä Itämerellä ja EU:n laajentuminen vain kasvattaa tätä yhteyttä. Suomen jäsenyyden kautta EU sai samalla myös ensimmäisen yhteisen rajansa Venäjään. Myös Venäjä on luonteva osa Itämeren-alueen kokonaisuutta, ja merkittävä osa sen kaupallisesta kosketuspinnasta ulkomaailmaan kulkee juuri Itämeren kautta. Venäjän luontainen tukeutuminen Baltian-maiden satamiin ja muuhun infrastruktuuriin on tärkeä osa sitä keskinäisriippuvuutta, josta tilaisuuden tullen kasvaa Baltian-maiden ja Venäjän uusi yhteistyösuhde.

Se miten läntinen Eurooppa rakentaa suhteensa Venäjään on ratkaisevaa Euroopan kehityksen kannalta. Totesin vuoden 1995 puheessani, että "the Eurasian giant is muddling through". Nyt vuonna 1997 voidaan ehkä sanoa, että Venäjästä on tullut parempi "at muddling through".

Läntisen Euroopan suhteessa Venäjään ei ole kysymys pelkästään turvallisuudesta, vaan pelissä on myös muita hyvinvointiimme vaikuttavia tekijöitä. Läntinen Eurooppa on riippuvainen tuontienergiasta ja tulevaisuuden merkittävät energiavarat ovat Luoteis-Venäjän öljy- ja kaasukentillä. Meidän on rakennettava yhteydet näille lähteille, jotta EU säilyisi taloudellisesti kilpailukykyisenä. Luoteis-Venäjä on läntisen Euroopan kannalta ratkaisevassa asemassa myöskin sen takia, että monet ympäristömme ja ydinturvallisuutemme kannalta vakavat ongelmat keskittyvät juuri Luoteis-Venäjälle, jossa entisen Neuvostoliiton sotateollisen kompleksin rappeutuminen on jättänyt mittavia ongelmia.

Suomi on esittänyt, että EU:lla pitäisi olla oma pohjoisen ulottuvuuden politiikkansa, joka sekä edistäisi Itämeren-alueen ja Luoteis-Venäjän tiivistä kanssakäymistä EU:n kanssa että samalla huolehtisi paremmin alueella olevista meitä kaikkia koskettavista ongelmista. Tämä EU:n pohjoinen ulottuvuus ei tarvitsisi lisävaroja eikä uusia instituutioita. Olennaista on se, että ne moninaiset toimet ja politiikat, jotka aluetta koskettavat, saavat EU:n johdolla sen koherenssin, joka niiden tehokkaan vaikutuksen kannalta on olennaista. Tämä on hyvä esimerkki aihepiiristä, jossa EU voi tuoda merkittävää lisäarvoa.

Pohjoinen ulottuvuus olisi osa EU:n ulkosuhteita. Unionin tulisi ensin omassa piirissään sopia yhteisestä näkemyksestä ja toimintalinjasta pohjoisen ulottuvuuden toteuttamiseksi. Sen jälkeen olisi hyödyllistä keskustella myös Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa niiden osallistumisen muodoista.

Yhteydet Atlantin toiselle rannalle Pohjois-Amerikkaan ovat Euroopalle luonnollisia. Euroopan unioni ei voi rakentaa maailmanlaajuista vaikutusvaltaansa kilpaillen Yhdysvaltojen kanssa, vaan yhteistyössä sen kanssa. Yhdysvaltojen panos Euroopan turvallisuuteen on yhä merkittävä. Bosnia on tästä jokapäiväinen muistutus.

Uskon, että avain onnistuneen transatlanttisen suhteen kehittämiselle on EU:lla itsellään. Vain tiiviimmin ja tehokkaammin toimiva EU pystyy toimimaan tasavertaisena kumppanina tässä dialogissa. Siksi on tärkeää, että EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen jatkuu.

Kun puhuin tässä instituutissa edellisen kerran esitin ajatuksen siitä, että Yhdysvallat, Venäjä ja Euroopan unioni aloittaisivat säännöllisen yhteisen poliittisen dialogin. Tämän kolmion yksittäisillä sivuillahan on jo toimivat keskinäiset yhteydet. Jos unioni onnistuu aloitteellisuudellaan saattamaan tämän geometrian toimivaksi poliittiseksi yhteydeksi, unionin ulkoinen profiilikin terävöityy ja vaikutusvalta lisääntyy sille tärkeissä asioissa.

Yhteiskuntien suurin haaste on globalisaatio ja sen asettamiin haasteisiin vastaaminen. Tuotannontekijät liikkuvat vapaasti ja tämä on tehnyt kansallisvaltioiden ahtaissa rajoissa toimivista poliitikoista hampaattomia. Globalisaatio on kuitenkin ehkä liian usein väritetty uhkaaviin sävyihin. Ei viestinnän helppous, raja-aitojen kaatuminen ja lisääntynyt vaihdanta ole uhka. Se on haaste, joka oikein hoidettuna lisää yhteistä hyvinvointia.

En oikeastaan tiedä onko parempaa paikkaa puhua globalisaatiosta kuin Lontoo, Cityn koti. Ehkä täällä Britanniassa muistetaan herkemmin, että globalisaatio ei ole mikään uusi ilmiö. Britanniahan teki mittavia ulkomaaninvestointeja jo 1800-luvulla, City oli jo tuolloin kansainvälinen markkinapaikka ja kansainvälinen kanssakäyminen oli tiivistä. Nykyinen globalisaatio onkin tässä katsannossa jo globalisaation toinen tuleminen ensimmäisen ja toisen maailmansodan mainingeissa rakennettujen tiiviiden kansallisvaltioiden rakenteiden avautuessa. Britannia on myös elävä esimerkki siitä, kuinka hyvinvoinnissa on nousuja ja laskuja. Kuinka talouspoliittiset valinnat voivat tehdä eron vanhentuneen ja kilpailukyvyttömän teollisuuden ja modernin ja kilpailukykyisen talouden välillä. Eristäytyminen osoittaa sen, että haasteita voidaan korkeintaan lykätä, niitä ei voida sivuuttaa. Globalisaatio on kohdattava.

Suomen kaltaisen Euroopan perukoilla olevan maan globalisaatio on tuonut lähemmäksi maailman keskuksia. Tai ehkä pitäisi oikeastaan sanoa, että maailman keskukset ovat tulleet lähemmäksi meitä. Ei ole mikään sattuma, että Suomi on maailman kärkimaa internet-yhteyksien tiheydessä ja matkapuhelimissa. Teknologia on hyvin lyhyessä ajassa tehnyt etäisyydestä termin, joka kohta löytyy vain sanakirjojen vanhemmista painoksista. Meille suomalaisille, jotka olemme aina eläneet kauniin, mutta ankaran luonnon armoilla, pärjääminen on elintärkeä asia. Otamme globalisaation haasteen vakavasti.

Euroopan unioni on tärkeä väline globalisaation haasteisiin vastattaessa. Kuten jo totesin, talous- ja rahaliitto nostaa EU:n maailman taloudelliseen kärkeen. EMU on yksi osa projektia, jolla EU:sta tehdään kansainvälisesti avoimempaa ja kilpailukykyisempää. Sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen on tämän kolikon toinen puoli. Kun EU:lla on yhteinen valuutta ja aidosti yhteiset markkinat, olemme paljon nykyistä valmiimpia kohtaamaan globalisaation. Haluan korostaa, että EU:n kilpailukyky ei ole mikään etäinen, jokapäiväisestä elämästä irrallaan oleva abstraktio, vaan kysymys on työstä, työpaikoista ja elämisen laadusta.

Globalisaation kohtaaminen merkitsee myös avoimuutta. Uskon, että EU voisi olla kauppapolitiikassaan nykyistä avoimempi ja vapaakauppahenkisempi. Tässäkin suhteessa me Suomessa asetamme paljon odotuksia vuoden 1998 alun Britannian EU-puheenjohtajakauteen. Kausi ei ole globalisaation haasteisiin vastattaessa suinkaan vähäpätöinen: talous- ja rahaliiton alusta pitää päättää, sisämarkkinat odottavat loppuunsaattamistaan ja laajentuvan EU:n on oltava myös avoimempi EU. Euroopan unionin kilpailukykyyn on kiinnitettävä enemmän huomiota. Laajentuminen on osa tätä kokonaiskuvaa. Uskon, että laajentuminen oikein hoidettuna tuo koko EU:lle uutta taloudellista elinvoimaa.

Puhuessani edellisen kerran tällä arvostetulla foorumilla päätin puheeni Winston Churchillin sitaattiin:

'It is not our task or wish to draw frontier lines, but rather to smoothe them away. Our aim is to bring about the unity of all the nations of all Europe.'

Tänään olemme lähempänä tätä unelmaa kuin koskaan aiemmin. EU laajenee ja Venäjä tiivistää yhteistyötään muun Euroopan kanssa. Euroopan kahtiajako on pysyvästi väistynyt ja antanut tilaa luonnolliselle ja mutkattomalle kanssakäymiselle Euroopan maiden ja alueiden kesken. Eurooppa on yhtenäisempi kuin koskaan aikaisemmin.

On aika pohtia, miten Churchillin visio voisi soveltua koko maailmaan. Globalisaatio on vasta alullaan ja tähän aiheeseen meidän on palattava taukoamatta, sillä meidän vastauksemme globalisaation haasteeseen ratkaisee sen minkälaista elämää meitä seuraavat sukupolvet elävät.