Rouva Eeva Ahtisaaren puhe 18.10.96 Vuoden Museokirjan julkistamistilaisuudessa Turussa

Museot ovat ihmiskunnan muisti. Näinhän me museoalan ammattilaiset ja valistuneet museokävijät olemme tottuneet ajattelemaan. Käytännössä maailma ympärillämme tuntuu muuttuvan yhä vauhdikkaammin - muutoksesta on tullut jo pysyvä olotila. Kollektiivinen ja yksilöllinen muisti ovat tässä jatkuvan muutoksen ilmapiirissä kovalla koetuksella. Tutut, vakaat ja vanhat rakenteet sekä niitä ylläpitäneet mentaliteetit ovat muuttuneet historiaksi aivan silmiemme edessä. Epävarmuuden sietäminen säätelee yhä useammin suomalaisen elämää.

Miten museoiden tehtävä piirtyy tätä taustaa vasten? Kehitys tuntuu olevan kaksijakoinen. Historia ja perinne antavat meille lohtua ja moraalista turvallisuutta aikana, jolloin tulevaisuus näyttäytyy epävarmana ja suunnittelemattomana. Museossa korostuvat pysyvyys ja jatkuvuus. Museot ovat parhaimmillaan eräänlaisia levähdyspaikkoja, jotka tarjoavat elämyksiä menneestä ajasta kiireettömässä tilassa.

Toisaalta aikakautemme henkeen kuuluu, että ihmiset haluavat tietää taustastaan ja kulttuuriperinnöstään. Museon toiminnan perusta nousee näin ollen myös yhteisön ja ajan tarpeista käsin. Museon tulee parhaimmillaan välittää ja tulkita tietoa yhteisönsä historiasta nykypäivän kysymyksistä käsin.

Museoilla on maassamme ollut tärkeä tehtävä kansallisen omakuvan ja kansakunnan erityislaadun ilmentäjänä. Asetelma viritti varhaisen suomalaisen museontyön eettisen ja ammatillisen perustan korkealle: museoiden tuli samalla kertaa vahvistaa sekä kansallista identiteettiä että kartuttaa kokoelmia ja edistää korkeatasoista tutkimusta.

Viimeisen 40 vuoden aikana museotoiminta on läpikäynyt todellisen mullistuksen - itsekin sain siitä konkreettista tuntumaa toimiessani 1960-luvun jälkipuolella Espoon kotiseutusihteerinä ja Glimsin museon uudelleenjärjestäjänä. Museoiden määrä on moninkertaistunut ja kiinnostus historiaa kohtaan kasvanut. Museoalan ammattikunnan kokoonpano on muuttunut samalla kun museot ovat erikoistuneet ja lähteneet korostamaan palveluluonnetta.

Tänään museoilta kaivataan rohkeampaa ja ennakkoluulottomampaa otetta sekä visuaalisempaa ja informatiivisesti puhuttelevampaa näyttelytoimintaa. Museon tulee tyydyttää kansalaisten lisääntyneitä vapaa-ajantarpeita sekä vastata yleisen koulutus- ja sivistystason kohoamisen asettamiin haasteisiin. Tiedon jakelussa on siirrytty yhä enemmän hyödyntämään tekniikkaa, tietokoneohjelmia, laserkuvalevyjä ja muita teknisiä laitteita, joiden avulla kävijä pääsee seikkailulle tiedon maailmaan.

Sisällöllisen uudistumisen lisäksi lamavuodet ja kansainväliset esikuvat toivat museotoimintaan tulosvastuullisuuden ja kaupallisuuden. Useita museokauppoja onkin 1990-luvulla syntynyt Suomeen. Monet niistä ovat kunnianhimoisesti ja omaperäisesti toteutettuja myymälöitä, joissa on panostettu laatuun. Suuntaus on varsin positiivinen. Tunnustaudun itse museokauppojen ystäväksi, sillä pidän lahjoista, joihin liittyy tarina. New Yorkin vuosinani ostin aina lahjat ja Suomen tuliaiset Metropolitan museon tai Modernin taiteen museon myymälöistä. Kauniista huivista, rintakorusta, sateenvarjosta, paperiservietistä tai kirjanmerkistä on iloa sekä itselle että ystäville.

Uusien myyntituotteiden rinnalla vanhat pärjääjät - museokirja ja näyttelyopas - ovat osoittautuneet sangen elinvoimaisiksi, kuten tämänvuotisesta Vuoden museokirja -kilpailusta voi päätellä. Monista kirjoista välittyy aito tekemisen ilo ja innostus sekä rakkaus museoon ja sen kokoelmiin. Kilpailuun osallistuneet kirjat olivat poikkeuksetta visuaalisesti puhuttelevia, omaperäisen elegantteja, informatiivisia ja tarkoituksenmukaisia. Koin monta riemukasta hetkeä kirjoihin tutustuessani.

Voittajaksi selviytyi Porvoon museon 100-vuotisjuhlajulkaisu Porvoon museon Aarteita/Skatter i Borgå museum, jonka on toimittanut museon johtaja Marketta Tamminen. Kirja on yleisilmeeltään harmoninen, sisällöltään vakaa ja lukijalle helposti avautuva. Kirja esittelee tämän erään Suomen vanhimman kulttuurihistoriallisen museon kokoelmista 60 esinettä. Keskittymällä yksittäisiin, aitoihin esineisiin on kirjassa raikkaalla tavalla palattu museoaatteen alkulähteille. Esineiden kertomat "tarinat" ja anekdootit kertovat ajastaan, tekijöistään, käyttäjistään ja omistajistaan tavalla, joka kauniilla tavalla elävöittää historiaa.