Suomennos

Rouva Eeva Ahtisaaren avauspuheenvuoro
International Women Leaders for Mental Health -kongressissa
Helsingissä 11.7.97


Elämän kriisit eivät katso ikää, sukupuolta tai sosiaalista asemaa. Lähestyessämme vuosituhannen vaihdetta aikaamme leimaavat yksittäisten ihmisten tasolla turvattomuus, epävarmuus ja irrallisuus. Monia yhteiskuntia taas koettelee perusrakenteiden hajoaminen. Syystä olemme puhuneet aikamme ilmiönä riskiyhteiskunnasta.

Työelämän perusrakenteet ovat mullistuneet kaikkialla länsimaissa. Paineet tuntuvat yhtä kovina sekä työssäkäyvien että työttömien kohdalla. Työelämän kasvavat vaatimukset ovat luoneet pakon kilpailla työstä ja hyvinvoinnista, jossa vain vahvat ja aktiiviset pärjäävät, heikot syrjäytyvät. Erityisen kovalle koetukselle joutuvat perheet, lapset ja nuoret. Kun henkinen ja taloudellinen epävarmuus on noussut aikuisten elämän pysyväksi osaksi, ovat tulevaisuuden näköalat ovat monesti apeita, jopa toivottomia.

Perheisiin kohdistuu näissä tilanteissa monia haasteita ja paineita. Vanhemmat ovat lujilla. Perhe on viimeisen sadan vuoden aikana ollut yhteiskunnan keskeisin perussolu. Perhe ja koti ovat yhä edelleen tärkeitä. Parhaimmillaan koti on henkinen ja fyysinen latautumispaikka. Perheen ja suvun tulisi välittää positiivisia arvoja ja asenteita - elämänuskoa, itseluottamusta, selviytymisen eväitä.

Mutta yhtä tavallista on, että unelma onnellisesta perheestä ja todellisuus ovat ristiriitaisia. Samalla kun aineellinen hyvinvointi ja tekninen edistys ovat lisääntyneet, eurooppalaista perhekuvaa synkistävät monet tekijät. Perheiden pahoinvointia kasvattavat kiireen aikaansaamat paineet, henkinen hätä, alkoholismi, rakkaudettomuus ja turvattomuus. Myös yksinhuoltaja- ja uusperheet ovat tulleet jäädäkseen.

Lisääntyvä kansainvälinen vuorovaikutus näkyy myös siinä, että avioliitot eri maita ja eri uskontokuntia edustavien kansalaisten välillä ovat lisääntyneet. Huoltajuuskiistat, lapsikaappaukset ja -kidnappaukset ovat valitettavaa arkipäivää monissa maissa. Vaikka päivän avainsana on monikulttuurisuus, on ilmennyt, että erilaisten perhe- ja sukupuoliroolikäsitysten yhteensovittaminen ei aina käytännössä onnistu kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.

Euroopassa lapset voivat pääsääntöisesti hyvin. Euroopassa lapsi sairastelee vähän, altistuu harvoin vakaville epidemioille, nauttii melko täysipainoisesta elämästä ja saa mahdollisuuden hyvään koulutukseen. Onko kaikki siis hyvin? Työttömyys, taloudellinen toimeentulo ja jopa suoranainen köyhyys aiheuttavat tänä päivänä suurta huolta liian monessa kodissa kaikkialla Euroopassa. Lapsi on ketjun heikoin lenkki, joka oireilee ensimmäisenä. Monet perheet ovat ahtaalla. Arvioiden mukaan EU-maissa on 2,5 miljoonaa koditonta. Lapsia elää entistä enemmän kadulla, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella. Suurin osa on joutunut lähtemään kodistaan vanhempien puutteellisen huolto- ja kasvatuskyvyn, perheväkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi.

Länsimaisessa elämänmuodossa sekä koti että koulu ovat menettäneet otettaan lapsiin. Vanhemmat ovat tulleet epävarmoiksi luottamaan omaan järkeensä. Rationaalisessa ajassamme asiantuntijavallan merkitys korostuu. Perhe-elämän kuormittuneisuus, perheen yhteisen ajankäytön vähyys ja vuorovaikutussuhteen heikkous voivat olla ongelmia myös niissä perheissä, joissa vanhemmat tekevät kodin ulkopuolista työtä ja taloudellinen hyvinvointi on turvattu. Välinpitämättömyys lasten ajankäytöstä on ongelma, johon haluan tarttua maani Ensimmäisenä Naisena.

Mutta virikkeitä tulee runsaasti muualta yhteiskunnasta. Media, populaarikulttuuri, musiikki, videot, tietokonepelit rakentavat lapsen maailmankuvaa. Rinnalle ovat nousseet vielä vaarallisemmat houkuttimet, katujengit, alkoholi ja huumeet. Lapsuus lyhenee entisestään, kun nuorisokulttuurin ote vahvistuu entistä nuorempien piirissä.

Minulla on ilo kertoa teille, että suomalainen lasten parissa tehtävä mielenterveystyö on kansainvälisesti huippuluokkaa. Taustalla on pitkä historia. Maamme mielenterveystyö täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Olimme monessa suhteessa ensimmäinen tien avaaja. Mielenterveystyö aloitettiin aikana, jolloin mielisairauksiin liittyi paljon häpeää, taikauskoa ja epäluuloa. Alkuvaiheen innostuneet pioneerit uskoivat asialliseen tietoon, ennakkoluulottomaan valistukseen sekä monipuoliseen, hyvään hoitoon ja ennaltaehkäisevään kriisityöhön. Tästä pienenä purona alkaneesta toiminnasta on kasvanut kuohuva koski, joka on laajentunut kattamaan koko maan.

Perhekeskeinen toiminta ja nuorisotyö ovat vahvistuneet viimeisen 10 vuoden aikana. Psyykkinen hyvinvointimme koostuu monista tekijöistä. Vaikka tulevaisuuden näköalat vaikuttavat joskus apeilta, on meidän aikuisten ja vanhempien tehtävänä kannustaa ja kasvattaa, valaa nuoriin tulevaisuuden uskoa. Me vanhemmat, asiantuntijat ja vapaaehtoistyötä tekevät tarvitsemme yhteisiä foorumeita, joilla voimme avoimesti ja ennakkoluulottomasti käsitellä aikamme kipeitäkin sosiaalisia ongelmia. On tärkeää kuulla muiden maiden kokemuksia. Siksi minulla on ilo ja kunnia toivottaa teidät, maanne vaikutusvaltaisilla paikoilla toimivat naiset (=women leaders), tervetulleiksi Suomeen, Helsinkiin.

Tämän päivän kongressin järjestäjänä toimivat yhdysvaltalainen Carter Center sekä World Federation for Mental Health. Toivon, että keskustelumme tulee olemaan hedelmällinen. Pyydän, että International Women Leaders for Mental Health -komitean puheenjohtaja, rouva Rosalynn Carter, avaa kokouksen.