TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI TT:N

(TEOLLISUUS JA TYÖNANTAJAT) SEMINAARISSA

HELSINGISSÄ 20.11.1996

YHTEISVASTUUN JA MAHDOLLISUUKSIEN YHTEISKUNTAAN

Tämän keskustelutilaisuuden aihe - hyvinvointivaltion tulevaisuus - koskettaa meitä kaik- kia. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomme on selviytymiskriisissä. Meidän on nyt kysyttävä, joudummeko hylkäämään hyvinvointivaltion vai pystymmekö uudistamaan sen 21. vuosi- sadan tarpeisiin.

Taloudellinen vaurastumisemme on perustunut luonnonvaroihin, osaamiseen, ahkeruuteen ja merkittävässä määrin laajoihin etujärjestöjen ja valtiovallan välisiin yhteiskunnallisiin sopimuksiin. Niillä on luotu työnjako- ja luottamussuhteet, sovittu tavoitteista ja toiminta- tavoista.

Olemme nyt astuneet uuteen aikakauteen. Joukkotyöttömyys ja epävarmuus ovat leiman- neet tätä muutosta yhtä paljon kuin yritysten hyvät tuloksetkin. Hyvinvointivaltiosta on tehty usein syyllinen vaikeuksiimme.

Muutoksen taustalla on useita tekijöitä: kylmän sodan päättyminen, raha- ja pääomamark- kinoiden globalisoituminen sekä teknologinen vallankumous, eräitä niistä mainitakseni. Suomi on nyt osa tätä muutosta. Sivuun jääminen, eristäytyminen, olisi ollut ongelmallista, jopa kohtalokasta. Euroopan unionin jäsenenä olemme tässä vahvempi omien etujemme vaalija.

Kunnallis- ja eurovaalit osoittivat, että monet ovat ymmällään tässä tilanteessa. Taloudelli- set ongelmamme eivät kuitenkaan johdu Euroopan unionista tai niin sanotusta EMU- kuriin valmistautumisesta. Ne juontuvat paljolti näitä ratkaisuja edeltäviltä ajoilta. Suurim- mat ongelmamme ovat seurausta liian hitaasta taloutemme tuotantopohjan muutoksesta ja idänmarkkinoiden äkillisestä romahduksesta 1990-91 sekä liian alhaisen säästämisasteen aiheuttamasta velkaantumisesta 1980-luvun jälkipuoliskolla. Myös hyvinvointivaltion päätöksentekomalli tuli tällöin perinteisessä mielessä tiensä päähän, eikä muutostarpeisiin ollut valmistauduttu riittävästi.

Epäonnistuminen Euroopan yhdentymisessä loisi meille uusia taloudellisia sekä turvalli- suuspoliittisia vastoinkäymisiä. Euroopan unionin kilpailukyky taittuisi suhteessa nouseviin talousalueisiin. Hyvinvointivaltioiden perusta heikkenisi entisestään. Joutuisimme rakenta- maan uudelleen maanosan turvallisuusjärjestelmän perustan.

Työttömyys, etenkin sen kustannukset, murtaa sosiaalista tasapainoa. Pitkäaikaistyöttömi- en ja heidän perheidensä tila on vaikea. Myös varma työllistyminen on vaihtumassa entistä useamman kohdalla osittaiseksi tai kokeilevaksi työllisyydeksi. Puhutaan yhteiskunnan jakautumisesta uusiin elintasoryhmiin: menestyjiin, epävarmuudessa elävien enemmistöön ja putoajien ryhmään. Suurten elintasoerojen yhteiskunta täyttää huonosti hyvinvointiyh- teiskunnan tunnusmerkit.

Palkkatyön väheneminen, joukkotyöttömyys ja työttömyyden pitkittyminen eivät ole suo- malaisia erityisongelmia vaan yleismaailmallisia ongelmia. Sanotaan, että työttömyys on suuren ja syvän murroksen jäävuoren huippu. Suomessa työttömyyden taso kasvoi poik- keuksellisen nopeasti ja poikkeuksellisen korkeaksi muun muassa idänkaupan romahduk- sen seurauksena, jossa yhteydessä hävisi pysyvästi jopa 100-150 000 työpaikkaa. Työttö- myys on Euroopassa korkeammalla tasolla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, vaikka vertai- lu sinänsä ei ole aivan kiistaton näiden alueiden monien erojen johdosta. Joka tapauksessa Yhdysvalloissa uusia työpaikkoja on kyetty luomaan tehokkaammin kuin Euroopassa.

Politiikan tutkijat ovat huolestuneita siitä, että tälle vuosisadalle ominainen uskomus taloudellis-poliittisen järjestelmän työpaikkoja luovaan voimaan on heikentynyt. Työttö- myys nakertaa jatkuessaan yhteiskunnallisen vakauden ja kansanvallan perustaa. Helsingin alueella tehty nuorison poliittisia asenteita koskeva tutkimus kertoo noin kolmanneksen nuorista toivovan, että ongelmat ratkaistaisiin autoritäärisesti demokratiaa kaventaen. Huolestuttavia ovat tiedot äärioikeistolaisen rasismin saamasta kannatuksesta eräissä osissa maatamme.

Maailmanlaajuinen markkinatalous on siten kylmän sodan jälkeen realiteetti. Tällä hetkellä jo noin 90 prosenttia maailmantaloudesta on kilpailutalouden piirissä. Kyse on murrokses- ta, josta tulee päästä vakaalle kehitysuralle. Viittaan tässä yhteydessä vaikkapa vain kes- kusteluun maailmanlaajuisten rahoitusmarkkinoiden jonkinlaisesta säätelyn tai hallinnan tarpeesta.

Yhteinen tehtävämme on turvata niiden hyvinvointi, jotka sijoittuvat yhteiskunnassa perin- teisten palkkatyösuhteiden ulkopuolelle. Markkinataloutta on kehitettävä tämän tavoit- teen mukaisesti, yhteisvastuullisesti. Tämä edellyttää uudenlaista luottamuksen suhdetta kaikkien osapuolten välille sekä valtakunnallisella että etenkin paikallisella ja alueellisella tasolla.

Hyvinvointivaltio ei kykene enää entiseen tapaan ottamaan sosiaalista vastuuta kaikkien toimeentulosta palkkatyömahdollisuuksien vähentyessä. Tuottavuuden jatkuva kohoami- nen yrityksissä antaa kuitenkin mahdollisuuden hyvinvoinnin "ensijaon" periaatteiden muuttamiseen ja luo edellytyksiä palkkatyön ulkopuolelle jäävien huolehtimiselle. Totean kuitenkin, ettei tällaisen tulonjaon periaatteista, kriteereistä ja vastikkeista ole ilmeisesti vielä keskusteltu laajemmin kuin alan tutkijayhteisöissä.

Mikäli teollisuudesta vähenee edelleen työpaikkoja eikä perinteinen pelvelusektori kasva, tilanne on vaikea. Työpaikkojen absoluuttinen häviäminen on kuitenkin osittain harhaan- johtava käsitys, koska monet suuryhtiöt ovat yhtiöittäneet tarvitsemansa palvelut. Lisäksi suurteollisuus on hajauttannut tuotantoaan pienempiin yhtiöihin, jolloin sen omat työpaikat ovat vähentyneet, mutta uusia on syntynyt näihin pienempiin yhtiöihin.

Joka tapauksessa uusia työpaikkoja syntyy keskitetymmin paljon tietoa ja osaamista vaati- ville alueille, varsinkin korkean teknologian aloille. Näyttää kuitenkin siltä, että nämä työpaikat muodostuvat teollisuuden ja palveluiden korkeasti koulutetusta ryhmästä. Sen määrä jää silti suhteellisen pieneksi koko työvoimaikäisestä väestöstä. Sen merkitys ja motivoiva vaikutus on keskeinen.

Sekä OECD-tilastot että monien yksittäisten maiden kokemukset kertovat palkkatyömah- dollisuuksien jatkossa liittyvän entistä enemmän osa-aikaisiin työsuhteisiin. Esimerkiksi Hollannissa ja Espanjassa 33 prosenttia työssäkävijöistä on osa-aikaisia, Norjassa 20 pro- senttia ja Isossa-Britanniassa jo peräti 40 prosenttia. Suomessa osa-aikaisten työssäkävi- jöiden osuus on vain 8 prosenttia työvoimasta. Toisaalta osavuotinen työssäkäynti ja pit- kittyvä työttömyys ovat Suomessakin 1990-luvun alussa koskettaneet jo lähes 30 prosent- tia työikäisestä väestöstä.

Monien työelämän tutkijoiden mukaan tällainen "just-in-time" -työllisyys alkaa näytellä jopa pääosaa 2000-luvun työmarkkinoilla. Lisäksi heidän mukaansa kolmas teollinen val- lankumous on vasta leviämässä kolmanteen maailmaan ja silläkin tulee olemaan ennennä- kemätön vaikutus työllisyyteen maailmanlaajuisesti.

Meidän on arvioitava tätä kehitystä - jota olen voinut kuvata vain eräiltä osin - realistisesti. On keskusteltava työllistämisen parantamiseen tähtäävistä keinoista ennakkoluulottomasti. On kiinnitettävä esimerkiksi huomiota työviikkojen lyhentämiseen. Italian ay-liikkeellä on ennakoiva tunnuslause: "Työskennelkäämme vähemmän, työskennelkäämme kaikki". Tässä kuuluu yhteisvastuun ääni. Työajan lyhentämisen kehittämisessä on osoitettava kuitenkin harkintaa ja vältettävä kaavamaisuudet ja yksinkertaistamiset. On luotava edelly- tykset entistä vaihtelevimmille, yrityksen ja työntekijöiden tilanteet huomioon ottaville työajoille. Pitkäaikaistyöttömien mahdollisuuksia palata työhön tulee edesauttaa esimer- kiksi verotuksella ja työnantajan sosiaaliturvamaksua porrastamalla.

Meidän on puututtava määrätietoisesti niihin kansallisiin epäkohtiin, jotka vaikeuttavat työllistämisen nopeuttamista. Edesmennyt Pekka Kuusi totesi l970-luvun alussa: "Kun verotuksen nostaminen jo heikentää paitsi kulutusta myös työmotivaatiota ja tuotannon kasvua, sosiaalisten tulonsiirtojen lisääminen lisäveron avulla syö nyt sosiaalipolitiikan omaa perustaa". Onkin aika luoda perusta ja tavoitteet 2000-luvun sosiaalipolitiikalle, joka soveltuu yhteisvastuun ja mahdollisuuksien yhteiskuntaan.

Yhteiskunnalla on vastuunsa yritysten toimintaedellytysten parantamisesta. Suomeen tarvi- taan uusia yrittäjiä, eräänlainen raivaajahengen elähdyttämä uusi yrittäjäsukupolvi, joka toimii oman etunsa pohjalta yhdessä ja verkostoituneena kyeten näin täyttämään pienen ja keskisuuren yritystoiminnan alueella olevan valtavan aukon. Tämä aukko syntyi suljetun talouden aikana. Yhtenä esimerkkinä yrittämisen esteistä mainitsen maamme yritysverotus- lainsäädännön ja siinä olevat ilmeiset epäselvyydet. Yrittäjien on voitava olla vakuuttuneita siitä, että heidän ratkaisujensa perustana olevat lait eivät ole kiistanalaisten ja venyvien tulkintojen kohteena. Valtiovallan tulee olla yrittäjän kumppani, ei vastustaja.

On selvitettävä etenkin palvelualan yrittäjien esittämät vaatimukset työpaikkojen perusta- mista vaikeuttavan verojärjestelmän korjaamiseksi.

Työpaikkoja on kuitenkin samaan aikaan myös syntymässä nopeasti aiempaa epätavalli- semmille alueille. Nämä osa-aikaiset työsuhteet on mahdollisuus, johon tulee nyt kohdistaa enenevässä määrin huomiota. Yhdysvalloissa uusia työpaikkoja syntyy nopeimmin yh- teisöperusteiselle, niin sanotusti riippumattomalle talouden lohkolle. Yhteisöpohjaiset palvelut ja tehtävät on nähty siellä jo todellisena vaihtoehtona perinteisimmille palkkatyön muodoille. Näiden työsuhteiden osuus on Yhdysvalloissa jo lähes 10 prosenttia työvoi- masta ja 6 prosenttia kansantuotteesta. Suomessa nämä luvut ovat oleellisesti pienemmät. Merkille pantavaa kuitenkin on, että tänä vuonna suomalaisissa liikuntajärjestöissä ja eten- kin urheiluseuroissa on luotu 1000 uutta työpaikkaa ja näkymät jopa 15 000 uuden työpai- kan luomiseksi kolmen seuraavan vuoden aikana ovat hyvät. Potentiaalia meilläkin löytyy, kunhan ideointi käynnistyy täysitehoisesti.

Pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseksi olisikin aihetta harkita esimerkiksi sitä mahdollisuut- ta, että nykyisen työmarkkinoidenkin vääristämän tukityöllistämisen ohella tarjottaisiin mahdollisuus myös oma-aloitteiseen kansalaisaktiivisuuteen talouden kolmannella, yh- teisöperusteisella sektorilla.

Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota yritysten merkityksen ja suoranaisen yhteiskunnallisen vallan kasvuun. On laskettu, että noin kaksisataa suurinta yritystä - jotka tosin edustavat merkittävässä määrin raaka-ainetuotantoa - vähitellen vahvistaa jo vahvaa asemaansa maailmantaloudessa. Vuonna 1982 näiden yritysten osuus maailman bruttokansantuot- teesta oli 24 prosenttia, nyt tämä osuus on lähes 30 prosenttia. Silti ne työllistävät vain alle prosentin työvoimasta. Toisaalta, samalla kun yritysten voitot kasvavat, tämä ei heijastu toivotulla tavalla muuhun yhteiskuntaan. Miksi menestyvien yritysten varaan kehittyvä maailmantalous ei välttämättä vahvista yhteiskuntien sosiaalista perustaa, kuten kaksi amerikkalaistutkijaa, Sarah Anderson ja John Kavanagh kysyvät.

Menestys tuo vastuuta. Yritysten piirissä on erilaisia vastuunkantajia, erilaisia yrityskult- tuureja. Jokaisen yrityksen tavoitteena on parempi tulos, suuremmat markkinaosuudet ja vahva kyky investoida. Tähän luetteloon ei sinänsä kuulu erityisvastuu työllistämisestä. Hyvä tulos usein edellyttää, valitettavasti, myös saneerauksia.

Joukkotyöttömyyden oloissa on silti ollut vaikea ymmärtää sitä, miksi sama yritys sanee- raa pitkäaikaisiakin työntekijöitään antamalla vain niin sanottuja kylmiä kädenpuristuksia, mutta samaan aikaan tarjoaa johdon edustajille kultaisia kädenpuristuksia. Tämä on ongel- ma etenkin Yhdysvalloissa, mutta on toivottavaa, että voisimme siltä välttyä Suomessa. Kannustuspalkkajärjestelyissä puolestaan tulisi olla mukana periaatteessa kaikki yrityksen ja tämän yritysketjun työntekijät, ei yksipuolisesti rajoittua palkitsemisessa johdon edusta- jiin.

Tuore tutkimus osoittaa ehkä yllättävästi, että työpaikoilla 50-60 -vuotiaat muodostavat usein henkisen avainresurssin. Tämä osoittaa, että yrityskulttuureissa sukupolvien harmo- nia olisi voimavara, ei taakka, kuten liian usein näyttää muodostuneen käsitykseksi.

Uusien menestyjien, nokioiden, syntyminen edellyttää vireää kansalaisyhteiskuntaa, avaraa yhteiskuntailmapiiriä ja panostusta osaamiseen ja luovuuteen. Yritys heittää nuottansa yhteiskuntaan, ei kasvata nerojaan sisällään. Koululaitoksemme erilaisuuksia ja samalla luovuutta vieroksuva ilmapiiri on mainittu usein syyksi siihen, että olemme jättäneet käyt- tämättä paljon henkistä potentiaaliamme.

Markkinatalouden järkiperäisessä kehittämisessä monet ratkaisun avaimet on jätetty nyt yrityksille. Niiden vastuuta peräänkuulutan. Yrityksissämme vallitsi pitkään suljetun talou- den henkinen rajoittuneisuus. Tämä käy ilmi professori Matti Pohjolan teoksesta "Tehoton pääoma". Liian monet yritykset sijoittivat pääomiaan harkitsemattomasti ja tehottomasti. Tekisi mieli sanoa liian varman päälle. Tähän vaikutti tietenkin myös yritysverotus, joka kohteli erittäin lievästi yritykseen jäänyttä pääomaa. Joka tapauksessa Pohjolan huomautus on paikallaan. Tänään menestyvän yrityksen on uudistuttava joka päivä. Kyse on yrityksen sisäisestä etiikasta, johtamistaidosta sekä myös yhteistyökyvystä muuhun yhteiskuntaan nähden.

Mitä meidän tulisi tehdä, jotta voisimme luoda paremmat edellytykset tässä murrosvai- heessa yhteisvastuun ja mahdollisuuksien yhteiskunnalle?

Hyvinvointivaltion kaikkea elämistä ohjaava tehtävä on päättynyt. Käsitykseni on kuiten- kin, että hyvinvointivaltiota voidaan reformoida ja sille jää tärkeitä tehtäviä. Sosiaalipalve- lujen luomisen jälkeen tulee siirtyä menetysten korvaamisesta enemmän mahdollisuuksien tarjoamiseen. Samalla yhteiskuntapolitiikan näkökulmaa tulisi vaihtaa taaksepäin katsomi- sesta tulevaisuuteen, uusiin mahdollisuuksiin.

Kaikkea sosiaalista vastuuntuntoa ei enää voi sysätä valtiolle. Yritykset voisivat myös omaksua tiettyjä julkisen sektorin parhaita periaatteita ja päinvastoin.

Tarvitsemme kansallista yhteisymmärrystä ja uudenlaista kumppanuutta hyvinvointivaltion perustaksi. Etujärjestöt ja edustuksellisen demokratian instituutiot ovat syntyneet teollisel- la aikakaudella. Niitä tulee kehittää eikä kysymys ole niiden korvaamisesta, vaan täydentä- vien toimijoiden luomisesta ja tunnustamisesta.

Yksityinen ja julkinen sektori eivät häviä, mutta niiden suhde kansalaisten elämään muut- tuu. Kansalaiset järjestäytyvät uudella tavalla muuttuvien etujen ja ihanteiden pohjalta. Näiden uusien yhteisöjen avulla voidaan luoda aiempaa paremmin sellainen kansalaisyh- teiskunnan turvaverkko, johon puhtaasti voittoon tähtäävä kilpailutalous tai taloudellisilta voimiltaan ehtyvä julkinen talous eivät pysty tarjoamaan ratkaisujaan. Kansalaisyhteiskun- nan kehittäminen on siten meidän yhteinen asiamme.

Toivomassani yhteisöllisessä hyvinvointiyhteiskunnassa toimeentulon yksi perusta olisi siten sellaisissa työsuhteissa, jotka syntyisivät esimerkiksi yhteisöpalveluista ja olisivat vaihtoehtoja tulonsiirroille ja erilaisten hyvinvointipalvelujen passiiviselle vastaanotolle. Monien varteenotettavien tutkijoiden mielestä tälle talouden kolmannelle sektorille olisi mahdollista luoda ehkä niin suuri määrä kokonaan uudenlaisia työpaikkoja, että voisimme oleellisesti vähentää työttömyyttä.

Tarvitsemme tulevaisuudessa näiden uusien työsuhteiden talouden alueen parempaa tun- nustamista ja sen kehitysmahdollisuuksien vahvistamista. Professori Robert Putnam Har- vardista on esittänyt, että yhteiskunnan kasvu ja kehitys nojaisi kolmeen "pääomaan": yksityiseen markkinapääomaan, julkiseen pääomaan sekä lopulta talouden kolmannen lohkon piiristä syntyvään yhteisölliseen pääomaan. Hän on vakuuttunut, että ilman näiden kolmen pääoman tasapainoista suhdetta ei voida luoda kestävää yhteiskuntaa, eikä eten- kään turvata hyvinvointiyhteiskuntaa. Nyt tarvitaan nimenomaan yhteisöllisen pääoman vahvistamista. Tämän vielä teoreettisena pidettävän arvion sisältämille tekijöille voisi nojautua myös kuvaamani uusi kumppanuuden malli.

Yritystoiminnan rakenteiden muuttuminen ja teknologian käyttöönoton periaatteet eivät ole ennalta määrättyjä, kohtalon meille pakottamia asioita. Perinteisten työsuhteiden vä- heneminen, tuottavuuden kohoaminen ja tuotantomäärien jatkuva kasvu voidaan ymmär- tää myös uuden ja kestävämmän hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Kaikki riippuu kyvystämme uudenlaiseen toimeentulon jakamiseen ja aiempaa vaativampiin sosiaalisiin järjestelyihin.

Hyvät kuulijat,

T.S. Eliot kirjasi suureen runoonsa "Rock" jo kuusikymmentä vuotta sitten seuraavat säkeet: "Me uneksimme järjestelmästä, joka on niin täydellinen, että kenenkään ei tarvitse kasvaa hyväksi". Hyvinvointivaltio on ajatuksellinen kehys ihanteelle, jossa voidaan yhdis- tää yhteisvastuu ja yksilön vapaus, yrittäjyys ja rohkea luovuus sen kaikissa muodoissa. Toivomassani hyvinvointivaltiossa kansalaisia elähdyttää jatkuva henkisen kasvun tarve ja mahdollisuus siihen.

Tarvitsemme nyt lisää tietoa ja ennakkoluulottomia ehdotuksia hyvinvointivaltion kehittä- misen mahdollisuuksista. Olisi aikaansaatava kattava selvitys 21. vuosisadan tarpeisiin soveltuvasta hyvinvointivaltiosta, sellaisesta yhteiskunnasta, joka nojaisi tässä esiin piirtä- milleni yhteisvastuun ja mahdollisuuksien periaatteille.