TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE SUOMEN OLYMPIAKOMITEALLE JA -MITALISTEILLE LOUNAALLA PRESIDENTINLINNASSA MA 16.3.1998

Tälle lounaalle on kutsuttu ne suomalaiset, jotka toivat Naganon talviolympiakisoista mitalin joko urheilijoina tai heidän taustavoiminaan: valmentajina, huoltohenkilöstönä ja joukkueenjohtajina. Siksi voin todella hyvällä omallatunnolla sanoa, että on ilo nähdä teitä täällä näin monta. Haluan kiittää teitä hyvistä saavutuksista ja suomalaisen sisun osoittamisesta. Tulokset olivat erinomaiset.

Erikseen haluan vielä kiittää kahta kultamitalistiamme: hiihtäjä Mika Myllylää ja mäkihyppääjä Jani Soinista. Voin esittää tämän kiitoksen ikään kuin kollegana. Olympiakisoissa kultamitalin voittaneet kuuluvat nimittäin niihin ihmisiin, joille soitetaan Porilaisten marssi. Toivon, että tulevina vuosina entistä useampi urheilija voi liittyä joukkoonne.

Kisamenestys vahvisti omalta osaltaan Suomessa vallitsevaa myönteistä ilmapiiriä. Taloutemme on hyvässä kunnossa, työttömyys laskee, ja kansalaisilla on jälleen vahva usko tulevaisuuteen. Erityisen tärkeää on se, että nuoret uskaltavat ottaa aloitteen käsiinsä ja lähteä ponnistelemaan eteenpäin. Heille te urheilijat olette hyvä esimerkki.

Seuratessani suorituksianne paikan päällä sain havaita, että menestyksenne perustui paitsi hyviin yksilösuorituksiin myös erinomaiseen joukkuehenkeen. Suomalaiset antoivat hyvän kuvan itsestään. Tällä myönteisellä vaikutelmalla on tärkeä merkitys, kun tavoittelemme talviolympiakisoja Helsinkiin vuodeksi 2006.

Kannatan lämpimästi kisahanketta. Jo Naganossa minulla oli mahdollisuus osallistua hanketta edistäviin tilaisuuksiin sekä keskustella aiheesta lukuisissa kahdenkeskisissä tapaamisissa. Olen vastedeskin valmis tukemaan tätä työtä.

Pystymme järjestämään talviolympialaiset ja myös haluamme järjestää ne. Toistaiseksi Suomi on merkittävimpiä talviurheilumaita, joka ei ole vielä kisoja järjestänyt. Olen vakuuttunut, että meidän kannattaa lähteä tähän yhteiseen kansalliseen hankkeeseen.

Naganon kisojen suomalaismitalistien suuri määrä todistaa, että suomalaiset ovat hyviä joukkuepelaajia. Joukkuepeli edellyttää yhteishenkeä, joustavuutta ja vastuun ottamista.

Hanke saada talviolympiakisat Helsinkiin on jo tässä vaiheessa osoittanut sekä joukkuepelin tarpeellisuuden että sen hyödyllisyyden. Ilman suomalaisten yhteisiä ponnisteluja ja pohjoismaista yhteistyötä olympiahakemusta ei olisi saatu aikaan. Jotta selviämme voittajana myös lopullisessa valinnassa, tarvitsemme huipputason joukkuepeliä - sellaista, jota paikalla olevat naisten ja miesten jääkiekkojoukkueet osoittivat.

Suomi sai menestystä Naganossa aivan uusissa lajeissa. Aikaisempi kokemus tuloksellisesta toiminnasta pystyttiin hyödyntämään uudessa ympäristössä. Vaikka olisimme talviolympiakisojen järjestäjinä ensikertalaisia, voimme silti olla maailman huippua.

Toivotan teidät vielä kerran tervetulleiksi tälle mitalilounaalle. Olette juhlahetken ansainneet.