TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE KADETTIEN YLENTÄMIS - JA NIMITTÄMISTILAISUUDESSA 4.6.1998

 

 

Kadetit !

 

Onnittelen teitä menestyksellä suorittamastanne upseerin tutkinnosta. Ylennän teidät yliluutnanteiksi ja nimitän teidät puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen virkoihin.

 

Nuoret upseerit !

 

Puolustusvoimien 80. juhlavuotena arvioidaan maanpuolustuksen asemaa ja merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalaisten maanpuolustustahto on vankka. Tämä antaa hyvän pohjan turvallisuuspolitiikan hoidolle ja puolustusvoimien toiminnalle. Aloitatte työnne myönteisen ilmapiirin vallitessa.

 

Puolustusvoimia kehitetään eduskunnan hyväksymällä tavalla vastaamaan muuttuvia tarpeita. Puolustuspolitiikkamme perusteita - alueellinen puolustus ja yleinen asevelvollisuus - ei ole tarvetta muuttaa. Kriisinhallintatehtäviin osallistuminen vaatii puolustusvoimiltamme kuitenkin uusia valmiuksia.

 

Suomen puolustuspoliittisiin valintoihin ja linjauksiin ollaan kaikkialla tyytyväisiä. Puolustusvoimien kouluttaman henkilöstön mahdollisuus osallistua kriisien hallintaan liittyy kansainväliseen vastuunkantoon. Tähän tarjoaa yhden välineen NATO:n rauhankumppanuusohjelma. Kansainväliseen yhteistyöhön osallistuminen voi siten olla osa myös teidän upseerinuraanne.

 

Puolustusvoimien on keskityttävä kuitenkin tärkeimpään, vastaamaan kansallisesta puolustuksesta. Teidän tärkein tehtävänne on huolehtia Suomen ja suomalaisten puolustuskyvystä. Puolustusvoimien tehtävänä on puolustaa koko maata. Valtioiden välisten sotien ja maahamme kohdistetun hyökkäyksen todennäköisyys on tänään kuitenkin vähäinen.

 

Kouluttajina te olette haasteellisen tehtävän edessä. Varusmiesten uudet palvelusajat otetaan käyttöön heinäkuun saapumiserästä alkaen. Samalla koulutuksen sisältöä uudistetaan. Te käytännössä käynnistätte uusitun varusmiesten koulutusjärjestelmän tulevassa kouluttajantehtävässänne.

 

Olen vakuuttunut siitä, että kykenette vastaamaan edessänne oleviin haasteisiin. Teillä on tukenanne toimiva puolustusjärjestelmä, valtiovallan ja kansalaisten vankka tuki sekä motivoituneita ja ammattitaitoisia työntekijöitä.

 

Nuoret upseerit, esitän teille parhaan kannustukseni ja menestyksen toivotukseni upseerin vaativalle uralle.

 

Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, sotilasopetuslaitosten johtajat ja opettajat !

 

Osoitan teille parhaat kiitokseni hyvin suoritetusta työstä. Toivotan teille menestystä upseerikoulutuksen haasteellisissa opetustehtävissä.