Käännös

TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI
THE GLOBAL GOVERNANCE, UN AND THE ROLE OF INTERNATIONAL LAW-SYMPOSIUMIN
AVAJAISISTUNNOSSA HELSINGISSÄ 27.08.1998

Minulla on ilo avata tämä symposiumi, jonka Suomi järjestää yhtenä panoksenaan YK:n yleiskokouksen vuonna 1989 julistamaan Kansainvälisen oikeuden vuosikymmeneen. Tässä yhteydessä lienee sopivaa esittää muutamia varsin henkilökohtaisia ajatuksia siitä, mikä osuus oikeudellisilla seikoilla on YK:n globaalissa hallintotoiminnassa.

Sallinette minun kuitenkin aloittaa esittämällä erityinen tyytyväisyyteni viime heinäkuussa Roomassa onnistuneesti päättyneestä prosessista Kansainvälinen rikostuomioistuimen perustamiseksi . Suomi tuki prosessia johdonmukaisesti. Meillä on täysi syy uskoa, että tuomioistuimesta ei ainoastaan tule tehokasta välinettä sotarikollisten tuomitsemiseksi vaan että se myös merkittävällä tavalla ehkäisee uusia sotarikoksia.

Kuten monet teistä tietävätkin, työskentelin muutama vuosi sitten YK:ssa. Tässä ominaisuudessa minulla oli ilo osallistua yhteen järjestön aiemmista pyrkimyksistä suorittaa tehtävä, joka nykypäivän näkökulmasta ja tämän päivän kielenkäytön mukaan olisi osa globaalia hallintoa. Tarkoitan Namibian onnistunutta itsenäistymisprosessia 1980-luvun lopulla. Tämä on hyvä esimerkki järjestön mahdollisuuksista globaalin hallinnon alalla. Siinä myös havainnollistuu tapa, jolla kansainvälinen oikeus voi myötävaikuttaa tähän työhön. Minulle tuottaa erityistä mielihyvää palauttaa tässä yhteydessä mieliin, että juuri Suomen valtuuskunta teki turvallisuusneuvostossa historiaa vuonna 1970 ehdottaessaan, että Kansainväliseltä tuomioistuimelta pyydettäisiin neuvoa-antavaa mielipidettä Etelä-Afrikan läsnäolon statuksesta silloisessa Lounais-Afrikassa. Kuten hyvin tiedätte, tuomioistuin ei ainoastaan päättänyt, että Etelä-Afrikan läsnäolo Namibiassa oli laiton, vaan myös että kaikki valtiot olivat velvollisia turvallisuusneuvoston sitovien päätöslauselmien perusteella olemaan tunnustamatta tätä läsnäoloa tai pitämästä sitä laillisena. Toisin sanoen tuomioistuin hyväksyi, että YK:lla oli maailmanlaajuinen mandaatti, eräänlainen julkisoikeudellinen tehtävä ei vain päättää tietyn tilanteen laillisuudesta vaan myös saattaa päätöksensä voimaan jäseniään sitovilla toimenpiteillä.

Velvoite olla tunnustamatta on tietysti vain yksi keino, joka YK:lla on käytettävissään globaaliin hallintoon liittyvien tehtäviensä suorittamiseksi. Namibian jälkeen siihen on turvauduttu esimerkiksi Irakin Kuwaitin valtaamisen ja entisen Jugoslavian sodan yhteydessä. Järjestön hallussa on pelottava ase jättää kollektiivisesti tunnustamatta jokin tilanne tai kieltää tämän tilanteen oikeusvaikutukset. Siitä huolimatta se ei ole niin dramaattista kuin peruskirjan VII luvun mukaiset taloudelliset tai sotilaalliset toimet. Toisin kuin nämä viimeksi mainitut pakotteet, tunnustamatta jättäminen ei vaikuta viattomiin siviileihin, vaikka sen symbolinen merkitys on tuskin yhtään vähäisempi kuin mitä aiheutuu kaupan boikotoinnista. Namibiassa ennen vuotta 1989 vallinneessa tilanteessa tunnustamatta jättäminen oli erityinen tapa panna täytäntöön järjestön ihanteita, sen maailmanlaajuisia sitoumuksia. Mutta se ei ollut silloinkaan uutta. Rhodesian pitkällä tiellä itsenäiseksi Zimbabwen valtioksi järjestö oli vuodesta 1965 lähtien turvautunut kollektiiviseen tunnustamatta jättämiseen osana politiikkaansa tällä alueella.

Usein esitetään epäilyjä talouspakotteiden tehokkuudesta; ei ole olemassa montaakaan esimerkkiä tapauksista, jolloin YK olisi talouspakotteiden avulla saavuttanut poliittiset tavoitteensa. Esimerkiksi Irakissa järjestöstä näyttää tulleen eräänlainen oman politiikkansa panttivanki. Vuonna 1990 määrätty boikotti ja sen vaikutukset, joita olin henkilökohtaisesti todistamassa seuraavana vuonna ei selvästikään ole toistaiseksi johtanut sille asetettuihin tavoitteisiin. Toisaalta saarto on aiheuttanut laajamittaista kärsimystä Irakin väestön haavoittuvimpien ryhmien keskuudessa. Voidaan myös keskustella siitä, ovatko taloudelliset toimet Serbia-Montenegroa vastaan tosiasiallisesti millään tavoin lieventäneet Serbian johdon asenteita.

Niinpä kollektiiviset kauppaan vaikuttavat tai muut taloudelliset toimenpiteet saattavat globaalin hallinnon välineenä olla vain erittäin hyödyllisiä. En väitä, että niihin ei pitäisi koskaan turvautua; joissakin tilanteissa ei mahdollisesti ole muita toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja. Niiden ilmeisin hyöty saattaa olla symbolinen: ne osoittavat kansainvälisen yhteisön päättäväisyyden olla sallimatta laittomasti syntyneen tilanteen jatkuminen. Samalla ne myös vähentävät painetta ryhtyä voimakkaampiin toimiin - nimittäin sotilaalliseen toimintaan - ja tällä tavoin niillä saattaa olla oma merkityksensä meneillään olevassa selkkauksessa.

Toisaalta ja sen kokemuksen valossa, mikä minulla on Namibiasta, Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestöjen ja sen jäsenten myönteinen rooli pyrittäessä saavuttamaan globaalin hallinnon tavoitteet on tärkeämpi kuin kielteisistä pakotteista saatava hyöty. YK:n Namibia-neuvoston perustaminen oli ennennäkemätön askel kansainvälisen hallinnon järjestämiseksi alueella, joka oli joutunut laittoman de facto -hallintojärjestelmän alaisuuteen. Niillä muutamilla lainsäädännöllisillä toimilla, jotka neuvosto suoritti, ei ehkä ole ollut paljon vaikutusta käytännössä, mutta niiden symbolista merkitystä ei tulisi aliarvioida. Ne ovat vaikuttava esimerkki YK:n kansainvälisestä johtamistoiminnasta. Tässä on esimerkki, jolla voi osoittautua olevan merkitystä meneillään olevassa keskustelussa, joka koskee ns. hajonneita valtioita tai muita tehokkaan ja laillisen hallituksen puutteen aiheuttamia tai sen takia uhkaavia humanitaarisia vaaratilanteita. Humanitaaristen ja muiden avustusohjelmien lisäksi, mukaan lukien pääsihteerin erityisedustajan johtamat ohjelmat, tällaisten toimenpiteiden avulla YK:n tavoitteet voidaan saavuttaa kaiken kaikkiaan tehokkaammin kuin pakotteiden avulla.

On luonnollisesti olemassa muitakin esimerkkejä myönteisestä vuorovaikutuksesta YK:n ja kansainvälisen oikeuden välillä pyrittäessä edistämään globaalin hallinnon tavoitteita. Eräs tilanne, joka tulee mieleen, oli pitkäaikainen rajariita Libyan ja Tšadin välillä nk. Aouzoun alueella. Nämä kaksi valtiota veivät selkkauksensa Kansainvälisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuimen vuonna 1994 antamassa välipäätöksessä määritelty rajankäynti suoritettiin turvallisuusneuvoston ja pääsihteerin valvonnassa. Jälleen innovatiivinen menettely, jossa järjestö omaksui roolikseen huolehtia laillisen ratkaisun täytääntöönpanosta selkkauksessa, jossa oli sotilaallisia ja strategisia vivahteita.

Kuten hyvin tiedätte, järjestö ja kansainvälinen oikeus toimivat vuorovaikutuksessa myös alueilla, jotka eivät kuulu kollektiivisen turvallisuuden piiriin. Esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien työ kansainvälisen oikeuden kodifioinnin ja jatkuvan kehittämisen alalla on ollut vaikuttavaa. Pitkälliset neuvottelut, jotka lopulta johtivat YK:n merioikeusyleis-sopimuksen voimaantuloon vuonna 1994, on ehkä vähemmän huomattava mutta konkreettinen esimerkki järjestön maailmanlaajuisesta johtamistyöstä. Mainittujen neuvottelujen tuloksena syntyi kattava joukko sääntöjä ja periaatteita, ja neuvottelut johtivat kansainvälisen hallinnon perustamiseen; näillä tekijöillä on yhdessä kaikki mahdollisuudet muodostaa todella globaali meriä koskeva perustuslaki. Ei ole kahtakaan kuukautta siitä, kun todistimme Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamista koskevien neuvottelujen onnistunutta päätöstä. Tämä elin korvaa aikanaan olemassa olevat ad hoc -sotarikostuomioistuimet. Todella valtava askel on otettu sen turvaamiseksi, että ne henkilöt - poliitikot, sotilaat ja muut - jotka ovat vastuussa kansainvälisten tai valtionsisäisten selkkausten yhteydessä tapahtuneista julmuuksista, saatetaan oikeuden eteen. Lisäksi tämä saavutetaan kansainvälisen menettelyn kautta, johon ei liity syytöksiä taannehtivuudesta, valikoinnista tai voittajien oikeudesta, mihin on viitattu aikaisempien kansainvälisen rikosoikeuden soveltamisyritysten yhteydessä. Myöskään sen seikan vaikutusta ei tulisi aliarvioida, että uusi tuomioistuin vahvistaa erästä periaatteellista asiaa; sen perustaminen lähettää voimakkaita signaaleja siitä, että on kuitenkin olemassa tietty yksimielisyys perusarvoista muutoin sirpaleisessa kansainvälisessä järjestyksessä.

Tässä yhteydessä haluaisin korostaa ihmisoikeuksien suojelun alati kasvavaa roolia YK:n toiminnassa. Mielestäni kansainvälisten ihmisoikeusnormien täytäntöönpanoa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla täytyy edelleen lisätä. Yhdistyneet Kansakunnat voi tarjota merkittävää tukea tässä suhteessa integroimalla ihmisoikeudet mukaan toimintaansa. Samoin vaaditaan kansalaisyhteiskuntien osallistumista laajemmalla rintamalla järjestön globaaliin hallintotyöhön.

Tästä maailmasta ei puutu niitä, jotka arvostelevat järjestön toiminnallisten tavoitteiden katoamista ja valittavat, että se on liian byrokraattinen, tehoton, elitistinen tai utopistinen, jotta sen voisi ottaa vakavasti. Riippumatta siitä, missä määrin tämä kritiikki vastaa totuutta, pääsihteerin uudistusehdotukset ovat hyödyllinen askel YK:n edessä olevien ongelmien selvittämiseksi.

Samoin kansainvälisen oikeuden täytyy ottaa huomioon kansainvälisen politiikan muuttuva luonne. Kummallakin alalla täytyy antaa enemmän äänivaltaa ihmisille ja ryhmille ja eturyhmille, joilla on tähän mennessä ollut liian vähän mahdollisuuksia osallistua julkisen diplomatian päätöksentekojärjestelmiin. Kuten olen jo maininnut, ensi vuonna päättyvän YK:n Kansainvälisen oikeuden vuosikymmenen aikana on otettu valtava askel eteenpäin. Kansainvälisen rikostuomioistuimen vaikutusvalta tulee ylittämään suvereenien valtioiden väliset rajat. Ihmisoikeuskysymykset ja ympäristöongelmat ovat entistä keskeisempiä YK:n työssä. Ne perustuvat ajatukselle maailmanlaajuisesta hallintojärjestelmästä. Riippumatta siitä, miten paljon toissijaisuusperiaatetta halutaan soveltaa YK:hon ja siihen liittyvään klassiseen kansainväliseen oikeuteen, ei ole olemassa korviketta säännöstölle, joka pitää ihmisten muodostamia yhteisöjä todellisena kosmopoliksena. Tämä on YK:lle määrätty tavoite ja ajatus kaiken globaalin hallinnon takana.

Toivotan tälle symposiumille parhainta menestystä.