TASAVALLAN PRESIDENTIN 55. SOTAINVALIDIEN VIIKON AVAUSPUHE 30.8.1998

 

 

Yksilöllisyys - ihmisen oikeus tehdä itse valintoja ja päättää itse kohtalostaan - on nyt ajan henki. Elämme ainakin näennäisen kaukana niistä ajoista, jolloin ratkaistiin, onko Suomella itsenäisenä kansakuntana vapaus valita oma tiensä. Sotiemme aikana suomalaisten oli tehtävä äärimmäisiä uhrauksia. Ei ollut kysymys yksilöiden omista eduista tai valinnoista. Yhteinen päämäärä - isänmaan vapauden turvaaminen - syrjäytti ihmisten henkilökohtaiset pyrkimykset ja toiveet. Yli 90 000 sankarivainajaa ei koskaan palannut kotiinsa ja 93 000 sotainvalidia joutui elämään loppuelämänsä vammaisena.

 

Sotainvalidien Veljesliitto on valinnut syyskeräyksensä tunnuslauseen "He jatkavat taisteluaan" Yrjö Jylhän aikanaan kirjoittamasta, sotainvalideille omistetusta runosta. Tämä yksinkertainen lause pelkistää olennaisen. Sodan aiheuttamat kärsimykset jatkuvat yhä lähes 30 000 sotavammaisen elämässä. He maksavat edelleen vapautemme hintaa.

 

Meidän on myös muistettava, että puolisot ovat vuosikymmeniä olleet sotainvalidien rinnalla ja tukena. He ovat yhdessä jakaneet sotavammojen aiheuttamaa ruumiillista ja henkistä taakkaa. Myös puolisot ovat arkipäivän sankareita. Sotainvalidien Veljesliitto kantaakin perustellusti huolta sotainvalidia hoitavien puolisoiden jaksamisesta ja suuntaa voimavaroja heidän kuntoutukseensa ja virkistystoimintaansa.

 

Sotainvalidit haluavat elää mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Sotainvalidien syyskeräyksellä avustetaan myös sotainvalidien asuntojen kunnostusta. Tämän vuosikymmenen aikana on kunnostettu lähes 7 000 asuntoa. Kotona selviytyminen edellyttää lisäksi, että sotainvalideja tuetaan tarvittavilla kotipalveluilla. Eräät Sotainvalidien Veljesliiton paikallisosastot ovat aloittaneet yhteiskunnan palveluja täydentävien avopalvelujen tuottamisen. Kokemuksien karttuessa tätä toimintaa tullaan ilmeisesti laajentamaan. Sotainvalidien ja heidän puolisoidensa ikääntyessä palvelujen tarve kasvaa.

 

Aineellisen hyvinvoinnin ohella on tärkeää pitää huolta sotainvalidien henkisistä tarpeista. Yhä useampi sotainvalidi jää leskeksi ja tällöin on yksinäisyys uhkana. Sotainvalidien Veljesliitto on käynnistänyt Veljestuki-projektin, jonka avulla on tarkoitus lievittää yksinäisyyttä ja siihen usein liittyvää unohdetuksi tulemisen tunnetta.

 

Sotainvalidien Veljesliiton tavoitteena on luoda edellytykset sotainvalidien inhimilliselle ja onnelliselle vanhuudelle. Sotainvalidit tuntevat veljesvastuuta kohtalotovereistaan ja pyrkivät omatoimisesti parantamaan eniten tukea tarvitsevien elinehtoja. Sotainvalidit ovat aina voineet luottaa kohtaloveljiinsä niin sodan päivinä kuin rauhan aikana. Meidän on oltava valmiita tukemaan heidän pyrkimyksiään. Sotainvalidit vammautuivat puolustaessaan yhteistä isänmaatamme.

 

Sotainvalidien syyskeräys antaa meille mahdollisuuden osoittaa, että arvostamme sotainvalidien uhrauksia ja olemme valmiita heitä tukemaan. Osoittakaamme yhteisvastuuta ja osallistukaamme keräykseen heidän hyväkseen.

 

Julistan 55. Sotainvalidien viikon ja Sotainvalidien syyskeräyksen avatuksi.