TASAVALLAN PRESIDENTIN AVAUSPUHE INTER PRESS SERVICEN
AVAJAISISTUNNOSSA 24.9.1998 HELSINGISSÄ

Haluan kiittää Inter Press Servicen (IPS) neuvostoa siitä että pidätte tämän kokouksen Suomessa, ja siitä että olette kutsuneet minut avaamaan sen. Minulla on hyvin mieluisat muistot illasta, jonka vietin teistä joidenkin seurassa New Yorkissa vajaat neljä vuotta sitten, kun IPS luovutti minulle tunnustuspalkintonsa (International Achievement Award). Otin sen vastaan kunnianosoituksena en henkilökohtaisesti itselleni vaan Yhdistyneille Kansakunnille operaatiosta, joka johti Namibian itsenäisyyteen ja joka oli yksi YK:n menestyksekkäimmistä kautta aikojen. Siitä johtuen tuo prosessi ei ollut medialle suuri uutinen. Uutisorganisaation kunnianosoitus jollekin joka itse asiassa on estänyt suuret ja huonot uutiset tapahtumasta vaikuttaa joistakin ehkä paradoksilta, mutta IPS ei olekaan mkään tavallinen uutisorganisaatio, kuten me kaikki tiedämme.

Kun IPS perustettiin vuonna 1964, maailman oli hyvin erilainen kuin tänään. Suuri joukko uusia itsenäisiä maita oli ilmestynyt kartalle. Se, mitä alettiin kutsua Eteläksi oli aidon kiinnostuksen ja tietyn optimismin mutta myös kylmän sodan kilpalaulannan kohteena. Etelän uutisille oli suurta kysyntää, ja IPS, joidenkin muiden ohella, astui täyttämään aukon.

Tänään Etelä pääsee harvoin sanomalehtiin tai tv-uutisiin paitsi silloin, kun konfliktit ja katastrofit saavuttavat huippunsa. Tavalliselle tv-katsojalle tai lehdenlukijalle nämä vitsaukset tuntuvat ilmestyvän äkkiä tyhjästä ja sitten taas häviävän, oltuaan muutaman päivän häiritsevällä tavalla läsnä etusivuilla ja tv-ruudulla. Niille, jotka haluavat tietää, mitä tapahtui ennen ja jälkeen, IPS on korvaamaton tiedonlähde. Se katsoo asioita pidemmällä tähtäyksellä varustaen maailman kuumista pisteistä tulevat sanomien muruset taustatiedoilla ja asettaen ne asiayhteyksiinsä.

Monet niistä uutisorganisaatioista, jotka perustettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten tuomaan esille Etelän asiaa maailmalle ovat kauan sitten hävinneet. Itse asiassa, sikäli kuin tiedän, IPS on ainoa joka on yhä jäljellä, ja haluankin onnitella sitä eloonjäämisestä, muutokseen sopeutumisesta ja - nyt viimeksi - menestyksellisistä vastauksista kylmän sodan jälkeisiin haasteisiin. Tiedän että tähän on kuulunut rakennemuutosta ja sopeutumista, mikä ei koskaan ole helppoa. Mutta olen vakuuttunut että IPS tulevina vuosina jatkaa oleellisen tärkeätä palveluaan medialle, kansalaisjärjestöille ja kaikille jotka haluavat ja joiden tarvitsee tietää ei vain mitä, missä ja milloin, vaan myös miksi.

Kokouksenne teema on "Kestävä kehitys ja tietoyhteiskunta". Tullessanne Suomeen keskustelemaan näistä aiheista olette todella valinneet niitä hyvin vastaavan paikan. Kuten todennäköisesti tiedätte, Suomessa on enemmän Internetiin yhdistettyjä tietokoneita väestöön verrattuna kuin missään muualla maaailmassa, ja enemmän kuin 50% suomalaisista kantaa mukanaan matkapuhelinta. En mainitse näitä lukuja kerskaillakseni niillä tai mainostaakseni mitään tiettyä suomalaista liikeyritystä. Itsessään nämä luvut eivät edes merkitse mitään. Mutta ne kertovat että meillä on olemassa perusrakenne joka tekee meille mahdolliseksi edetä kohti tärkeämpiä tavoitteita. Tärkeätä on, miten käytämme tämä hardwaren ja softwaren ainutlaatuista keskittymää niin että se todella hyödyttää meitä ja maailmaa.

Kuten tiedätte, Suomella ei ole muita merkittäviä luonnonrikkauksia kuin puuta, niin että meidän on rakennettava ihmisten varaan. Kestävän kehityksemme ja taloudellinen selviytymisemme avain on että meistä tulee todellinen tietoyhteiskunta, yksi ensimmäisistä maailmassa joka voi oikeutetusti tätä nimeä itsestään käyttää.

Mikä on tietoyhteiskunta? Jokaisella teistä on siitä varmasti hyvä määritelmä. Monia tulee esille keskusteluissanne. Me olemme ajatelleet tätä käsitettä viime aikoina aika lailla, kokonaisessa työryhmien ja foorumien verkostossa, ja tuloksena on että keskitymmme enemmän ihmisiin kuin teknologiaan. Näin ollen meistä tietoyhteiskunta on ihmisiä ja tietojärjestelmiä yhdistävä vuorovaikutusverkko, jonka ihmiset luovat ihmisiä varten ihmisten ehdoilla.

Tärkeintä on auttaa ihmisiä selviytymään nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Tämä ei kuitenkaan ole vain puolustusstrategia. Sen sijaan että vain suojautuisimme uusilta uhilta, me haluamme pystyä identifioimaan uudet mahdollisuudet ja käyttämään ne hyväksi. Ja tässä "me" tarkoittaa kaikkia, ei vain pientä eliittiä. Tietoyhteiskunnan suurin haaste on varmistaa että yhteiskunta kokonaisuudessaan ei jakaudu kahtia niihin jotka pystyvät ja niihin jotka eivät pysty siitä hyötymään. Tietoyhteiskunta, miten hieno ja edistynyt se muuten onkaan, epäonnistuu surkeasti yhteiskuntana, jos se edistää eriarvoisuutta ja polarisaatiota, jos se sulkee ulkopuolelle sen sijaan että kutsuisi sisälle, ja jos se syventää yhteiskunnan jakautumista voittajiin ja häviäjiin, sen sijaan että se antaisi samat mahdollisuudet ja tasoittaisi pelikenttää kaikille.

Miten me aiomme päästä tähän Suomessa? Kun päivitämme kansallista tietoyhteiskuntastrategiaamme, me pyrimme takaamaan että käyttäjäystävälliset sähköiset palvelut kattavat kaikkien tarpeet ja ovat kaikkien saatavilla. Haluamme varmistaa että julkinen sektori sopeutuu tietoyhteiskunnan tarpeisiin ja palvelee niitä, sekä hyödyntää sen sen tarjoamia mahdollisuuksia. Meidän on pidettävä huolta siitä että verkostoituminen korvaa vanhentuneet organisaatiomallit kautta koko yhteiskunnan. Ja vaikka me puhumme (englanniksi) informaatioyhteiskunnasta, meidän on mentävä syvemmälle, informaatiosta tietoon (knowledge), ja opittava hallitsemaan sitä paremmin.

Kattavimpina tavoitteina on lisätä yhteiskuntamme yhteenkuuluvuutta, vahvistaa demokratiaamme ja kansalaisyhteiskuntaamme, rikastaa kulttuuriamme ja tukea kestävää kehitystä sekä Suomessa että välittömässä naapuristossamme että maailmassa yleensä.

Työ näiden ylevien tavoitteiden toteuttamiseksi käytännössä on jo alkanut. Ottakaamme esimerkiksi vaikka sähköiset palvelut. Aikaisemmin tänä vuonna hallitus teki periaatepäätöksen koskien sähköistä asiointia, palvelujen kehittämistä ja viranomaisten keräämien tietojen vähentämistä. On päätetty että vuonna 2001 kansalaisilla tulee olla mahdollisuus suorittaa merkittävä osa viranomaisten kanssa asioinnistaan sähköisesti. Tästä seuraa joukko yksityiskohtaisempia tavoitteita: tarvitaan mm. luotettava sähköisen tunnistuksen järjestelmä. Tätä varten ensi vuonna otetaan vapaaehtoiseen käyttöön sähköinen henkilökortti.

Julkisten tai kaupallisten palvelujen helpomman saatavuuden ei tule merkitä vain mahdollisuutta täyttää lomakkeita ja tehdä anomuksia sähköisesti. Niiden täytyy myös auttaa ihmisiä antamaan palautetta, anta heille valtaa ja olla väline jolla he voivat vaikuttaa asioihin niin kuin demokratiassa tulee. Internet on voimakas politiikan työkalu: se vapauttaa poliittisen järjestäytymisen maantieteen kahleista ja se palvelee tehokkaasti poliittisten intressien yhteenkokoamista ja ilmaisemista. Se hävittää keskitetyn, hierarkkisen organisaation edut. Toisin sanoen, se on ideaalinen väline kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi.

Kirjansa "Kansakuntien rikkaus ja köyhyys" alaotsikossa Harvardin professori emeritus Davis Landes kysyy, ‘miksi jotkut ovat niin rikkaita ja jotkut niin köyhiä’. Lyhyesti sanoen, hänen vastauksena on että jotkut kansakunnat kykenivät toisia paremmin hyötymään teknologian kehityksen laadullisista hyppäyksistä. Viimeksi teollinen vallankumous jakoi kortit uusiksi ja ratkaisi, ketkä olivat köyhiä ja rikkaita seuraavat 200 vuotta. Tämä voisi olla lähtökohtana vilkkaalle keskustelulle siitä, mitä oikeastan tapahtui ja miksi, mutta kirjan tarkoitus on enemmänkin käyttää menneisyyden opetuksia oppaana tulevaisuuden menestyksiin.

Me olemme nyt jälleen kerran ylittämässä teknologian kynnystä jota verrataan teolliseen vallankumoukseen ellei sitten peräti kirjapainotaidon keksimiseen. Yhdysvalloissa, kolmasosa talouden reaalikasvusta on ollut tietoteknologiavetoista ja johtunut lähes kokonaan Internetin kehityksestä. Neljässä vuodessa Internetin käyttäjäkunta on kasvanut neljästä sataan miljoonaan, ja jotkut amerikkalaisennusteet puhuvat miljardista ihmisestä verkossa vuonna 2005.

Tällaiset ennusteet on helppo torjua sanoen että Yhdysvallat ja Pohjois-Eurooppa ovat poikkeuksia, joiden kokemukset eivät päde muualla. Ehkä. Mutta siitä ei ole niin kovin kauan kun televisiota pidettiin Pohjoisen ylellisyytenä, joka ei koskaan juurtuisi Etelään. Ja kuka olisi muutamia vuosia sitten osannut aavista että kaikista maista juuri harvaan asuttu, pitkien etäisyyksien Suomi tunnettaisiin maailman verkottuneimpana kansakuntana - the most wired nation on the earth?

Teidän kokouksenne agenda vakuuttaa minut siitä että käänne on nyt tapahtunut. Tiedon vallankumousta ja sen ensisijaista työkalua ja selkärankaa, Internetiä, ei enää leimata asioiksi jotku kuuluvat vain Pohjoisen vauraille. Te ryhdytte nyt keskustelemaan Internetistä sekä maailman- että kylätalouden tekijänä, kehityksen ja demokratian työkaluna. Tämä on hieno uusi avaus. Sillä jos me todella olemme kokemassa paradigman muutosta, jos me todella olemme teolliseen vallankumoukseen verrattavassa käännekohdassa se merkitsee - professori Landesin kirjaan viitaten - että ainakin jotkut kortit jaetan taas uudelleen.

Tiedon vallankumous avaa mahdollisuuksia joita eivät ehkä parhaiten huomaa ja käytä hyväkseen ne, jotka voittivat edellisellä kierroksella. Tämänkertaiset voittajat tulevat olemaan niitä, jotka nopeimmin ymmärtävät uudet tosiasiat ja käyttävät hyväkseen uusien teknologioiden tasa-arvoistavaa vaikutusta.

Toivon keskusteluillenne viisautta ja menestystä. Toivon että ne antavat panoksensa tietoisuuteen siitä, että Etelälle voi nyt olla avautumassa ainutlaatuinen mahdollisuuksien ikkuna. Toivokaam että 200 vuoden päästä Harvardissa joku joka kirjoittaa maailman taloushistoriaa, toteaa että Etelän kehitys sai merkittävää lisävauhtia uuden vuosituhannen alussa, kun se ryhtyi käyttämään tiedon vallankumousta hyväkseen.