EEVA AHTISAAREN VIHKIÄISSANAT PALVELUKESKUS

TUUSKODON VIHKIÄISJUHLASSA 26.2.1998

Tuusulalaiset vanhukset voivat olla onnellisia ja tyytyväisiä, sillä Tuusulan kunta on esimerkillisellä tavalla huolehtinut vanhusväestönsä hyvinvoinnista. Kunta on monessa vaiheessa tehostanut vanhushuollon palveluksia. Viimeksi on toteutettu nyt käyttöönsä vihittävä parannushanke ja rakennettu ajanmukainen ja korkeatasoinen hoito- ja palvelukeskus huolehtimaan vanhusten ympärivuorokautisesta hoidosta ja tukemaan vanhusten kotihoitoa lisääntynyttä hoivapalvelujen kysyntää vastaamaan.

Ikääntyvän väestön hoivapalvelujen turvaaminen ja kokonaisvaltainen huolehtiminen heidän muistakin tarpeistaan on haaste, johon Tuusulassa on vastattu asianmukaisella ja riittävällä tavalla. Toivon, että kaikilla Suomen kunnilla ja julkisella vallalla kokonaisuudessaan riittää voimia ja tahtoa tämän tehtävän hoitamiseen.

Viime vuosina on ilmennyt, että hyvinvointivaltion ylläpitäminen koettelee julkisen vallan voimavaroja. Kollektiivinen ja yksilöllinen epävarmuus ovat lisääntyneet. Olemme joutuneet tottumaan uudenlaiseen taloudelliseen säästölinjaan. Kipeiden leikkausten tietä ei ole välttämättä vielä kuljettu loppuun.

On syytä käydä vakavasti arvokeskustelua hyvinvointivaltion peruspalveluista. Olemme tottuneet ajattelemaan, että "järjestelmä hoitaa". Enää tilanne ei ole näin yksioikoinen. Olen itse ollut edesauttamassa lasten iltapäivähoitoon liittyvien epäkohtien esilletuomisessa. Nyt keskustelua on virinnyt myös vanhustenhuollosta.

Arkkipiispa John Vikström puhui piispainkokouksen avajaisissa tekijöistä, jotka ovat lisänneet kansalaisten turvattomuuden tunnetta. Eräs keskeisimmistä oli ihmisten välinpitämättömyys toisiaan kohtaan. Turvattomuutta yhteiskunnan kaikilla tasoilla, erityisesti hoito- ja hoivasektorilla, on osaltaan kasvattanut jatkuva muutosvaatimus. Yhdessä niukkenevien voimavarojen kanssa tilanne on synnyttänyt epävarmuutta, ahdistusta ja raskasta mielialaa.

Viime aikoina on pohdittu hoitohenkilökunnan uupumista ja kuormittumista. Monessa työpaikassa toimitaan jaksamisen äärirajoilla. Pidän tärkeänä, että löytäisimme keinot toimia yhdessä, välittää ja jakaa vastuuta. Tarvitsemme uudenlaista kumppanuutta. Vastuun ja velvollisuuden rajoja on pohdittava ennakkoluulottomasti. Tarvitsemme vapaaehtoistoimintaa. Haluaisin rohkaista ja kiittää henkilöitä, jotka ovat valmiit antamaan aikaansa lähimmäisille.

Näen keskustelun vanhustenhoidosta sekä tarpeellisena että hyödyllisenä. On ajateltava tulevaisuuden yhteiskuntaa. On analysoitava sitä, minkälainen on kulttuurissamme vaikuttava ihmiskäsitys. Se ohjaa viranomaisten, hoitohenkilökunnan ja omaisten toimintaa. Uskon uudenlaiseen välittämiseen, yhteisen taakan jakamiseen.

Pitkän elämäntyön jälkeen vanhuksilla on oikeus asianmukaiseen hoitoon. Ovathan he työllään ja ahkeruudellaan osaltaan huolehtineet kansakunnan elinvoimaisuuden säilymisestä. Lapsissa puolestaan on tulevaisuus. He tulevat aikanaan osaltaan vastaamaan siitä, että hyvinvointivaltion palvelut voidaan säilyttää asianmukaisella tasolla. Heille on annettava eväät ja edellytykset päästä hyvään alkuun elämässään.

Täällä kauniin Tuusulanjärven rantamaisemissa Tuuskodon asukkaat voivat hyvin ja saavat nauttia korkeatasoisista palveluista viihtyisässä ympäristössä hyvän ja asiansa osaavan henkilökunnan hoidossa.

Vihin Tuusulan kunnan Palvelukeskus Tuuskodon käyttöönsä. Toivotan Tuuskodolle, sen asukkaille ja henkilökunnalle menestystä.