Rouva Eeva Ahtisaaren tervehdyspuhe Kaavin kirkonkylän ala-asteen koulun
vihkiäisjuhlassa 18.3.1999

Minulle on suuri ilo olla tänään paikalla Kaavin kirkonkylän ala-asteen koulun vihkiäisjuhlassa. Koululla ja koulutoimella on Kaavilla pitkä ja kunniakas historia. Täällä on aina tunnettu kiinnostusta kouluttautumiseen ja kansansivistystyöhön. Ripeään tahtiin rakennettiin kuntaan jo vuosina 1878 - 1895 kolme uutta koulurakennusta, eikä uusien kansakoulujen perustaminen laantunut 1900-luvun alussakaan. Tämä kansakoulurakennus valmistui vuonna 1932. Arvostan suuresti sitä, että Kaavin kunta on nyt korjannut kirkonkylän historiaan niin olennaisesti kuuluvan koulurakennuksen pieteetillä ja arvokkaasti.

Oma perhehistoriani liittyy varsin läheisesti Kaaviin ja tähän kouluun. Vanhempani, Aarne Hyvärinen ja Aini Lilja tapasivat toisensa ja rakastuivat 1930-luvulla Kaavilla, ja päättivät perustaa perheen. Työ oli tuonut jännevirtalaisen isäni Kaaville. Hän seurasi rakennusmestarina Kaavin kirkonkylän kansakoulurakennuksen valmistumista 1932. Isäni valvovan silmän alaisuudessa vanha kansakoulutalo muutettiin kunnansairaalaksi. On mahdollista, että Kaaville 1930-luvulla noussut suojeluskuntatalo tehtiin isäni piirustusten mukaan. Äitini puolestaan toimi 1930-luvulla Hanna ja Oskari Riekkisen kaupassa apulaisena. Riekkisten kauppa oli kylän todellinen tapahtumakeskus vastapäisen Osuuskaupan ohella. Äitini viihtyi työssä hyvin; hän tunsi olevansa melkein Riekkisten perheenjäsen.

Vanhempani asuivat Kaavilla ainakin vuodet 1932-35. Sen jälkeen he siirtyivät isän työn perässä Varkauteen, jossa minä synnyin, sitten Lappeenrantaan ja lopulta Helsingin kautta Jännevirralle juuri ennen Talvisotaa. Isäni ja äitini muistelivat aina lämmöllä Kaavin aikaa. Vuodet täällä ovat olleet olennainen osa perheemme historiaa ja yhteistä muistia. Omat mielikuvani Kaavista perustuvat vanhempieni kertomuksiin. Minulla on myös lämpimiä muistoja maakuntamatkasta, jonka teimme mieheni kanssa Koillis-Savoon tammikuussa 1996.

Historian professori Jorma Ahvenainen - monelle nykyisellekin kaavilaiselle tuttu mies - vietti lapsuutensa Kaavilla ja hänen muistikuvansa ovat pohjana, kun muutamin sanoin yritän hahmotella elämää täällä 1930-luvulla. Jorma Ahvenaisen isä, Aarne Ahvenainen oli Kaavin kunnanlääkärinä 1930- ja 1940 -luvuilla. 60 vuotta historiassa ei ole pitkä aika, mutta tuona aikana on paljon tapahtunut ja muuttunut täällä Kaavillakin.- Uskon, että erityisesti nuoremmat sukupolvet voivat hämmästellä aikojen erilaisuutta. Menneistä ajoista kertominen on tärkeää. Sukupolvien erilainen kokemus sitoo meidät aikaan ja paikkaan.

Kaavin asukasluku 1930-luvun alussa oli noin 7 000 henkeä. Kaavilla niin kuin muuallakin Pohjois-Savossa oli 1930-luvun alkupuoli vaikeata aikaa. Vaikeudet johtuivat metsästä. Kaavi oli metsäpitäjä, ja 1920-luvun lopun korkeasuhdanteen aikana metsästä oli tullut hyvin rahaa. Laman myötä metsätulot kuitenkin alenivat romahdusmaisesti. Puun kantohinta putosi noin viidennekseen ja metsätyöpalkat alenivat sellaiselle tasolle, jolla riskikään mies ei pystynyt oikein elättämään perhettään. Kun Kaavilla oli melko suuri tilaton ihmisryhmä, tämän toimeentulo vaikeutui lähes sietämättömäksi. Kunnan köyhäinapuun oli turvauduttava.

Kaavin kirkonkylässä ei 1930-luvun alussa kuitenkaan ulkonaisesti havaittu pula-aikaa, sillä täällä rakennettiin. Kirkonkylän uusi koulu valmistui vielä ennen lamaa. Koulun urakoitsijan sanottiin ansainneen koulun rakentamisella erinomaisesti, sillä hän teki urakkasopimuksen kalliina aikana, mutta rakensi pääasiassa aikana, jolloin työpalkat ja materiaalikustannukset olivat suuresti alentuneet. Koulu oli varmasti upea valmistuessaan. Siinä oli pitäjän ainoa keskuslämmitys. Tulevaisuuteen viittasi se, että kouluun asennettiin sähköjohdot, vieläpä kaapeloituna seinien sisään, odottamaan sitä aikaa, jolloin Kaavin kirkonkylä näkisi sähkövalon.

Uuden koulun valmistuminen johti toiseen rakennushankkeeseen. Kunnanlääkäri Ahvenainen sai ajatuksen, että vanha koulurakennus peruskorjattaisiin sairaalakäyttöön. Valtuusto ryhtyi vakavasti harkitsemaan sairaalan perustamista ja teki siitä päätöksen vielä saman vuoden lopulla. Valtuuston päätöstä voidaan pitää edistyksellisenä, sillä kunnansairaaloita oli tuohon aikaan vain harvassa Pohjois-Savon pitäjässä.

Kaavin kirkonkylä koostui noin viidestäkymmenestä talosta, jotka sijaitsivat Joensuu - Kuopion maantien kahta puolta. Kirkonkylässä asuivat pitäjän virkamiehet ja siellä sijaitsivat suurimmat kaupat. Opettajia asui kyläkoulujen yhteydessä ympäri pitäjää. Kaavin kirkonkylässä ei ollut montakaan korkeakoulututkinnon suorittanutta. Heitä olivat kirkkoherra ja kappalainen, vallesmanni ja kunnanlääkäri. Arvohenkilöihin kuuluivat myös apteekkari, Riekkisen kauppiassuku ja muutamia isohkoja talollisia. Kirkonkylän talvi-illat olivat pitkiä. Kyläilyä oli, ompeluseuroja ja shakkipiirejä. Nimipäivät olivat vieraskutsuja ja niillä tanssittiin. Kahvia juotiin paljon, alkoholijuomia ei lainkaan.

Kaavilla oli vireä nuorisoseura, urheiluseura Kaavin Kaiku - joka toimii edelleenkin ja Suojeluskunta sekä Lotta Svärd. Äitini oli mukana lottien toiminnassa. Hän oli myös hyvä hiihtäjä. Kotonamme oli runsaasti hopealusikoita, joita hän oli voittanut hiihto- ja ampumakilpailuista. Kaavin kirkonkylän kesäiltoja leimasi 1930-luvulla innokas kroketin peluu. Kroketti ei ollut uusi asia Kaavilla. Pappilan puistossa lähellä järven rantaa oli sitä pelattu jo 1910-luvulla, mm. Juhani Aho on valokuvattu pelaamassa krokettia Kaavin pappilan rannassa. Vuonna 1935 kauppias Oskar Riekkisen pojat hankkivat pelin ja pystyttivät sen kaupparakennuksen ja varaston välipihalle. Tästä pelistä ja pelikentästä tuli todellinen kohtauspaikka. Jorma Ahvenaisen mukaan eräs mielenkiintoinen seuraus oli kroketinpeluusta. Kaavin ensimmäisen sähkölaitoksen eli Kaavin Sähkö Oy:n perustivat krokettia pelanneet herrat vuonna 1945. Ensimmäinen sähkölaitos oli Viljaharjun puimalan lokomobiilin voimin pyörinyt 10 kw:n generaattori.

Kaavilla ei ennen toista maailmansotaa ollut varsinaista puutetta muttei suurta varallisuuttakaan. Koulussa kuitenkin näki sosiaaliset erot ja lapsikin saattoi ne aistia. Jorma Ahvenainen kuvaa muistiinpanoissaan tunnelmia koulun alkupäivinä heti joululoman jälkeen: "Jokaisen piti kertoa, mitä sai joulupukilta. Monet eivät saaneet mitään, mutta minä liikaa. Nolo tilanne, vaikka koetin kertoa vähimmän mahdollisen. Jotain humorististakin tässä oli. Kun opettaja selitti, kuinka vaikeata rikkaiden oli päästä taivaaseen, puoli luokkaa kääntyi surullisena katsomaan minua."

Tänään Kaavilla, kuten muuallakin Suomessa eletään onneksi erilaista aikaa. Maamme historia on osoittanut, että sivistyspääoma, koulutus ja siihen liittynyt yhteiskunnallisen tasa-arvon periaate ovat olleet kansallisen menestyksemme peruspilareita. Sosiaaliset, alueelliset tai sukupuolierot eivät enää ole koulunkäynnin esteitä. Kaavin kunta on kaikkina aikoina panostanut ennakkoluulottomasti sivistystoimen tason ylläpitämiseen ja koulutuksen laatuun. Siitä todisteena on tämän Kaavin kirkonkylän ala-asteen koulun pitkä historia.

Toivotan kaikille kaavilaisille, vanhemmille ja oppilaille sekä koulu- ja sivistystoimen parissa työskenteleville parhainta menestystä.