TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE

UKK-SEMINAARISSA PIELAVEDELLÄ 03.09.1994:

SUOMEN KANSAINVÄLINEN ASEMA 1990-LUVULLA

Tasavallan presidenttinä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tohtori Urho Kekkonen keskitti voimansa Suomen kansainvälisen aseman ja Euroopan rauhan edistämiseen. Puolueettomuuspolitiikassa nämä tavoitteet yhdistyivät toimivaksi kokonaisuudeksi.

On mieluisaa saada esittää puheenvuoro tässä arvovaltaisessa seminaarissa, joka on omistettu Suomen pitkäaikaisen presidentin muistolle ja valtiomiestyölle.

Suomen ulkopolitiikan keinot muuttuvat, mutta tavoitteet säilyvät pääosin ennallaan. Tunnustamme nyt kuten aiemminkin sen, että ulkopolitiikka muodostuu maantieteen, historian ja kokemustemme kokonaisuudesta. Maantiede ei muutu, historia opettaa meitä varovaisuuteen, mutta kokemus ja kansainvälinen muutos ovat rohkaisseet meitä yhä tiiviimpään yhteistyöhön.

Radioesitelmässään lähes päivälleen puoli vuosisataa sitten, syyskuun 25. päivänä 1944 tohtori Kekkonen totesi:

"Suomen kansa on sille määrätyn uuden poliittisen tien alussa. Valmiit, leveät tiet on meiltä suljettu, meidän on rakennettava yli soiden ja vaarojen uusi tie kansalliselle elämällemme. Onneksi me olemme raivaajakansa, joka sivujensa sitkeydellä ja henkisellä kestävyydellään tulee selviämään niistäkin vaikeuksista, jotka tulevaisuudella on meidän varallemme".

Maamme kansainvälinen asema oli sodan jälkeen todellakin arvioitava uudelleen. Presidentti J.K. Paasikivi ja pääministeri Urho Kekkonen ymmärsivät realistisesti sen ratkaisevan käänteen, mikä oli Suomen politiikassa välttämätön. He tukivat toisiaan ajaessaan uudenlaisen ulkopolitiikan tavoitteita usein kansalaisten mielialoja ja laajaa eduskunnassakin edustettua mielipidesuuntaa vastaan.

Jokaisen valtion kansainvälinen asema nojautuu viime vaiheessa ratkaisevimmin sen poliittiseen ja taloudelliseen elinvoimaisuuteen. Olemme viime vuosina kokeneet sotien jälkeisen kauden pahimman laman. Työttömyys on jakanut yhteiskuntaa ja uhkaa jatkuessaan eristää meitä kansainvälisessä yhteisössä.

Kansainvälisen yhteisön muutos on kuitenkin raju ja vääjäämätön. Kansallisvaltioiden Eurooppa kuoriutuu ulos kahtiajaon järjestyksestä. Rajat menevät nyt enemmänkin yhteiskuntien sisällä kuin valtioiden välillä, etenkin taloudellisesti yhdentyneemmässä Euroopassa.

Euroopan kansalaisyhteiskuntien arvopohja ei ole enää tiukka, ei uskonnollisessa eikä poliittisessa suhteessa. Perinteiset poliittiset ideologiat ovat saaneet uusia haastajia.

Euroopan kannalta on rohkaisevaa taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen eteneminen ja vakiintuminen. Kuten ranskalainen Jean Monnet 1940-luvulla korosti, integraatio on rauhanomaisen kanssakäymisen väline sodattomaan Eurooppaan. Nyt olemme tuossa prosessissa uusien mahdollisuuksien ovella. Kyse on maanosan laajuisesta prosessista, johon olemme hakeutumassa omalle paikallemme.

Euroopan yhdentyminen on haaste koko yhteiskunnallemme, myös demokraattisille instituutioillemme. Miten turvaamme sen, että syntyy kansalaisten, eikä byrokratioiden Eurooppa - ja sen, että äänemme kuuluu parhaiten ylimmällä päättämisen tasolla, kun sen aika on?

Käsitykseni on, että Suomen edut tulevat Euroopan unionissa parhaiten hoidetuksi, jos eduskunta, tasavallan presidentti ja hallitus toimivat hyvässä keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja kunnioittavat Suomen monet kovat koettelemukset kestäneen valtiosäännön henkeä ja kirjainta.

Uudistuksia on tehtävä harkiten. Me kaikki olemme kuitenkin yksimielisiä tarpeesta vahvistaa eduskunnan asemaa Euroopan unionin päätöksenteon kansallisessa valmistelussa. Toisaalta olemme varsin yksituumaisia siitä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa päätöksenteon on oltava selkeää.

Montesquieun ajoista lähtien valtiovallan kolmijako-opin soveltaminen on antanut useimmissa läntisissä demokratioissa jäntevyyttä ja johdonmukaisuutta valtion perustehtävien hoitamiselle. Valtiolliset tehtävät tavataan jakaa lainsäädäntöön, lainkäyttöön ja hallintoon. Näistä tehtävistä vastaavat kansan valitsemat eduskunta ja tasavallan presidentti; riippumaton tuomioistuinlaitos; ja parlamentaarisesti vastuunalaisen hallituksen valvonnassa oleva hallintokoneisto. Ajan myötä tasavallan presidentin rooli on korostunut toimeenpanovallan käyttäjänä.

Tämä oppi on ollut - ja edelleen on - maamme hallitusmuodon 2. pykälän yleisesti hyväksytty, kiistaton lähtökohta itsenäisyyden alkuvuosista lähtien. Sitä on myös käytännössä sovellettu ilman suurempia ongelmia.

Valtion hoidettavaksi tulleiden tehtävien monimutkaistuessa monia niistä on entistä hankalampaa luontevasti sijoittaa mihinkään vallanjaon kolmesta lohkosta. Lisäksi valtion kanssa kilpailee yhä useampi erillinen "valtiomahti", joista joukkotiedotus, etujärjestöt ja entistä vapaammat raha- ja pääomamarkkinat ovat tunnetuimmat.

Kansleri Kauko Sipponen kirjoitti äskettäin, että Euroopan yhdentyminen muodostaa virallisten ja epävirallisten valtio-yhteiskunta-mahtien joukossa uusimman mahdin. Esimakua saimme siitä ETA-ratkaisua tehdessämme, mutta todellinen testi on edessämme arvioidessamme EU-jäsenyyttä hallitusmuotomme kannalta.

Jäsenyys Euroopan unionissa ei muuta Suomen asemaa täysivaltaisena ja itsenäisenä valtiona. Edinburghin huippukokouksessa 1992 EU:n jäsenmaat korostivat -- kun oli havaittu, että yhdentyminen oli yritetty toteuttaa liian nopeasti ja vailla kansalaisten riittävää tukea -- että EU muodostuu nimenomaisesti itsenäisistä valtioista, jotka ovat päättäneet käyttää osan toimivallastaan yhteisesti.

Euroopan unioniin ovat siten liittyneet itsenäiset ja itsenäisyytensä säilyttävät valtiot. Ne ovat myös säilyttäneet valtiosääntönsä ja hallitusmuotonsa ja kehittäneet yhteiskuntiaan omista lähtökohdistaan.

Tärkein asia maamme mahdollisen EU-jäsenyyden menestyksellisen käynnistymisen sekä vuosia kestävän sopeutumisen kannalta on siinä, että luomme kansallisen yhteisymmäryksen tavoitteistamme EU:ssa.

Tänä kesänä Suomessa on keskusteltu siitä, kenen tulisi edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa, Eurooppa-neuvostossa. Neuvosto on EU:n ylin poliittinen toimielin, joka antaa sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelee sen yleiset poliittiset suuntaviivat. Maastrichtin sopimuksen mukaan nimenomaan Eurooppa-neuvosto vahvistaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivat. Tämän lisäksi Eurooppa-neuvosto ottaa kantaa talous- ja rahaliiton kehittämiseen sekä keskustelee myös jäsenvaltioiden yhteisestä talouspolitiikasta. Neuvostossa kokoontuvat jäsenvaltioiden valtion- tai hallituksen päämiehet sekä komission puheenjohtaja. Huippukokouksia on säännönmukaisesti vain kaksi kertaa vuodessa.

EU:n huippukokouksissa käsitellään suomalaisen käytännön mukaan sekä tasavallan presidentin että valtioneuvoston toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä. Tämän vuoksi on perusteltua, että huippukokouksissa Suomea edustavat sekä tasavallan presidentti että pääministeri valtioneuvoston puheenjohtajana, kumpikin omilla toimialueillaan. Tämä turvaa parhaiten kansallisen yhteisymmärryksen. Aikanaan voimme arvioida miten tämä käytäntö toimii. Uskon sen toimivan.

Toimivallan kaksijakoa ei ole helppo soveltaa unioniasioiden kokonaisuuteen, jossa asiat liittyvät toisiinsa. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistyö on sen vuoksi avainasemassa. Tasavallan preidenttinä tulen jatkamaan edeltäjieni parhaimpia perinteitä ja käyttämään toimivaltuuksiani yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Samoin tulen pitämään huolen siitä, että presidentin ja eduskunnan yhteydet toimivat.

Eduskunnan ja hallituksen, meidän kaikkien, tärkein tehtävä on nyt Eurooppa-politiikkamme oleellisen sisällön kehittäminen. Etujemme ajamiseen ei tässä suhteessa ole olemassa direktiivejä, vain oma tahtomme, omat kykymme.

Mitä ulko- ja turvallisuuspoliittiseen pääätöksentekoon tulee, päätöksenteon selkeys ja jakamattomuus on tärkeää. Suomen on harjoitettava yhtenäistä ja johdonmukaista ulko- ja turvallisuuspolitiikka eri yhteyksissä, EU:ssa ja sen ulkopuolella. Pienelle maalle ja etenkin kriisitilanteissa -- joita kansainvälisessä politiikassa varmuudella tulee aina esiintymään -- päätöksenteon selkeys ja analyyttisen tiedon saanti ovat avainasemassa.

Omien etujemme edistämiseksi ja turvallisuutemme parantamiseksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on maanosamme turvallisuuden kaikkinainen vahvistaminen. Eurooppalaisten yhteistyörakenteiden kehittäminen tarjoaa parhaimman keinon meille osallistua myös toimiin globaalien turvallisuushuolien ratkaisemiseksi.

Euroopan unioni kykenee laajentuessaan parhaiten kilpailemaan muiden suurten talousalueiden kanssa. Jäseninä olisimme mukana siinä pöydässä, jossa luodaan keinoja tämän kilpailun rauhanomaiseksi säätelemiseksi.

Vakaan ja tasapainoisen kehityksen tavoite Pohjois-Euroopassa säilyy keskeisenä 1990-luvulla. Venäjä käy läpi historiallista muutosta, jonka seurauksena sen eri alueet kehittyvät taloudellisesti ja poliittisesti yhä epätahtisemmin. Venäjä kehittyy maailmanyhteisön yhtenä suurvaltana. Suomen kannalta avautuu mahdollisuus, että etenkin Pietarin metropoli kehittyy Euroopan unionin tärkeäksi yhteistyöalueeksi.

Venäläisten asevoimien kotiuttaminen Virosta ja Latviasta vahvistaa merkittävästi Pohjois-Euroopan vakautta. Samalla Itämeren alueen kehittyminen todelliseksi Euroopan yhdentymisalueen sisämereksi alkaa vaikuttaa realistiselta mahdollisuudelta. Uusi Eurooppa on siten yhä enemmän myös yhteistyöalueiden Eurooppa.

Euroopan unionissa Suomen tehtävänä olisi vahvistaa unionin pohjoista ulottuvuutta, mihin tärkeänä osana kuuluu luoteisen Venäjän ja unionin yhteistyön lisääntyminen. Tämä on mitä suurimmassa määrin myös unionin etuja palveleva kehityssuunta. Suomen tuleekin yhdessä naapurimaidensa kanssa selvittää ensi tilassa, miten arktisesta ja Itämeri-yhteistyöstä kiteytetään unionia konkreettisesti kiinnostavia kohteita, joihin se on valmis suuntaamaan resurssejaan.

On syytä korostaa, että EU:n ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet myönteisesti, mistä on osoituksena kesäkuussa Korfulla allekirjoitettu kumppanuus- ja yhteistyösopimus. Omissa jäsenyysneuvotteluissa pyrimme helpottamaan Baltian maiden yhdentymistä Euroopan unioniin. Baltiaa koskevissa kysymyksissä Suomelta ja muilta Pohjoismailta odotetaan EU:ssa vahvaa panosta.

Meidän on nähtävä Euroopan unioni kokonaisuutena. Nyt meille avautuu aiempaa paremmat yhteydet ennen muuta eteläisen Euroopan ja Välimeren alueen EU-maihin. Vaikka maantiede säilyy etelä tulee meitä lähemmäksi ja tärkeämmäksi unionin kautta.

Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne on hyvä. Meihin ei kohdistu sotilaallista uhkaa, mutta meidän on silti huolehdittava kyvystämme suojata itsenäisyyttämme ja alueellista koskemattomuuttamme. Sen voimme tehdä jatkaen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikkaa.

Euroopan turvallisuuspoliittinen kehitys on kuitenkin jatkuvasti arvioitava uudelleen. Niin on myös niiden keinojen laita, joita turvallisuuden vahvistamiseksi harkitaan. Euroopan unionin laajentuminen keski- ja itä-Eurooppaan sekä Baltiaan on tärkeä tavoite. Unionissa käynnistyy vuonna 1996 hallitusten välinen konferenssi, missä arvioidaan unionin institutionaalisten kysymysten ohella myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Uusia ratkaisuja on tehtävä punniten ja niin, että Euroopan yhteinen turvallisuus ja koko maanosan yhteistyön rakenteet vahvistuvat. Tässä työssä haluamme olla mukana.

Tämä edellyttää perusasioihin liittyvää turvallisuuspoliittista keskustelua avoimessa ja rehellisessä ilmapiirissä. On toivottavaa, että eduskunnassa osallistutaan tähän keskusteluun painavalla tavalla. EU-jäsenyyden vahvistuttua hallitus ryhtyy toimenpiteisiin antaakseen oman panoksensa keskusteluun turvallisuuspolitiikastamme unionin jäsenenä ja tukeakseen kestävän kansallisen yhteisymmärryksen löytämistä.

Suomi ei eurooppalaisessa yhdentymiskehityksessä käy kauppaa perusarvoista, kansanvallasta, tasa-arvosta, luonnon arvostuksesta eikä pohjoismaisuudesta. Olemme mukana, koska uskomme voivamme antaa vahvan panoksen Euroopalle, Euroopan unionille ja maanosan turvallisuudelle.

Eurooppa ei ole valmis, eikä Euroopan unioni ole ratkaisu kansalaisten kaikkiin huoliin. Unionissa on puutteita, mutta se on voittopuolisesti myös uusia mahdollisuuksia tarjoava valtioiden yhteisö maanosan kansojen lähentämiseksi yhteiselle tielle. Sellaiselle tielle, missä ei ongelmia enää ratkota väkivaltaan ja sotaan turvautumalla.

Edessämme on historiallinen ratkaisu, äänestäminen unionin jäsenyydestä lokakuussa. Suomalaiset ovat täysin tietoisia ratkaisun merkityksestä. Osoittakaamme ymmärrystä etenkin niille, joiden kohdalla unionin jäsenyys merkitsee lyhyellä aikavälillä suurimpia sopeutumishaasteita.

Kovassa paikassa olemme aina osanneet yhdistää voimamme. Omalta osaltani teen kaikkeni, että Suomen kansa säilyy yksituumaisuuteen kykenevänä kansakuntana. Tavoitteenamme on luoda suomalaisille meneillään olevan murrosvaiheen aikana aiempaa vahvempi ja vakaampi asema Euroopassa ja alati muuttuvassa maailmassa.