TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI OULUN LYSEON

120-VUOTISJUHLASSA 2.12.1994

Arvoisa rehtori,

Hyvä juhlayleisö,

Oulun lyseolaisena ja oululaisena minulle on suuri kunnia esiintyä puhujana lyseomme 120-vuotisjuhlassa. Tämä koulu on tarjonnut tuhansille suomalaisille - myös minulle - hyvät lähtökohdat suunnistaessani elämässäni eteenpäin.

Tasavallan presidenttinä olen myös hyvin tietoinen siitä, että kaksi kunnioitettua edeltäjääni - K.J. Ståhlberg ja Kyösti Kallio - ovat Oulun lyseon kasvatteja. Lyseollamme on siten ymmärrettävästi maine presidenttien kouluttajana. Mutta tämä on ennen kaikkea optimismiin, uuden etsimiseen ja yhteistyöhön rohkaisevan sivistystyön opinahjo.

Oulun kaupunki liittyy keskeisesti maamme sivistyshistoriaan. Vuonna 1609 kaupunki sai ensimmäisen pedagogion eli lastenkoulun; 1682 perustettiin triviaalikoulu; 1840-luvulla vakiinnutettiin ylä- ja ala-alkeiskoulut; 1874 oli Oulun yksityisen lyseon perustamisen vuoro.

Oman lukunsa muodostaa Oulun yliopiston perustamis- ja kehityshistoria. Oulun yliopistosta on muodostunut yksi Pohjolan vaikutusvaltaisimmista ja arvostetuimmista yliopistoista. On vaikea kuvitella, että täällä pohjoisessa kehitys olisi ollut niin myönteistä ja usein nopeaa ilman voimakasta panostusta alueellisiin koulutus- ja tutkimusinstituutioihin.

Kansainvälinen murros on monella tavoin myös kansallisen kulttuurin - arvojemme murros. Monet tekevät perustellusti juuriin meneviä kysymyksiä: onko teknis-teollinen kulttuurimme tiensä päässä, onko materialistinen arvomaailmamme osoittautumassa voimattomaksi, kun on ratkottava aikamme suuria inhimillisiä haasteita?

Kansakuntana Suomi on käännekohdassa. Olemme päättäneet paikastamme Euroopan unionissa ideologisesta kahtiajaosta vapautuneessa Euroopassa. Nyt meiltä edellytetään vahvaa itsetuntoa ja kykyä omaksua uutta nopeasti muuttuvissa olosuhteissa.

Kaikessa oleellisessa kysymys on myönteisestä haasteesta. Vieraillessani taannoin Saksassa, totesimme isäntiemme kanssa, miten haastavaa aikaa elämme. Meillä on edessämme suurten mahdollisuuksien aika. Valtioiden päättäjistä paljolti riippuu se, miten pystymme nämä myönteiset mahdollisuudet käyttämään hyödyksi.

Pienen maan edustajana olen varma siitä, että yhteistyöhön nojautuvan kansainvälisen yhteisön vahvistuessa - etenkintäällä Euroopassa - me olemme suurimpia hyödyn saajia. Olemme nyt toden teolla vaikuttamassa kehitykseen, johon ennen oli vain sopueuduttava, mutta jolle nyt voimme järkevästi toimiessamme antamaan omia etuja vastaavaa sisältöä.

Kansakuntana meidän on silti - riippumatta esimerkiksi jäsenyydestämme Euroopan unionissa - luotava uusia lähtökohtia oman kulttuurimme vahvistumiselle. Kysymys palautuu suomalaisten arvomaailmaan ja yhteiskunnan yleiseen hyvinvointiin, sen henkiseen tilaan.

Olemme viime vuosina kokeneet vaikean taloudellisen laman. Samaan aikaan Suomi on osa kansainvälistä poliittista, taloudellista ja kulttuurista murrosta. Sopeutuminen tähän vaatii paljon, monille se on ollut liikaa.

Kansalaisten luottamus keskeisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin ja auktoriteetteihin on horjunut. Tästä kertovat erilaiset tutkimukset korutonta kieltään.

Merkittävässä määrin tämä epätietoisuus, jopa eräänlainen henkinen ajelehtiminen, on seurausta arvomaailman murroksesta. Sulkeutuneempi yhtenäiskulttuuri antaa tilaa laajemssa vuorovaikutuksessa olevalle, moniarvoisemmalle kulttuurille.

Suomalaisten ei tule tätä muutosta kavahtaa. Olemme vahva kulttuurikansa, joka on vuosisatoja vahvistunut nimenomaan vuorovaikutuksessa. Itsenäisyystaistelumme myönteinen lopputulos oli mahdollista, kun kykenimme kokoamaan eri palaset yhtenäiseksi suomalaiseksi voimavaraksi.

Nyt on kysymys siitä, että meneillään olevassa kansainvälistymisessä asetumme rohkeasti tähän vuorovaikutuksen syvenevään virtaan.

Koulujemme tehtävänä on antaa nuorisollemme kansallisen identiteettimme ja kansainvälisessä vuorovaikutuksessa menestymisen perusteet. Tämä ei kuitenkaan saa merkitä, että keskeiset eettiset arvomme korvautuisivat itsekkyydellä. Tänäänkin meidän on kyettävä erottamaan oikea väärästä, kestävää kehitystä tukeva ajattelu lyhyen tähtäimen oman edun tavoittelusta.

Käsitykseni on, että suomalainen koulu, ala-aste, ylä-aste ja lukio, pystyvä vastaamaan näihin manitsemiini suuriin haasteisiin menestyksellisesti. Esimerkiki juuri valmistunut "Lukion tila 1994"-selvitys osoittaa suomalaisessa lukiokoulutuksessa monia sekä kansallisen koulutuspolitiikan että kansainvälisen vertailun kannalta myönteisiä seikkoja.

Haasteita on silti useita. Koulutuksen suunnittelijoilta ja tietenkin toimeenpanijoilta, opettajakunnalta, edellytetään luovuutta ja avarakatseisuutta. Uskon, että sitä löytyy.

Tälle yleisölle ei tarvitse vakuutella, että suomalaisten menestys kansainvälisessä vuorovaikutuksessa lepää keskeisesti juuri sivistyksellisen, siis henkisen uusiintumiskykymme varassa. Pienenä kansakuntana meidän voimamme on juuri sopeutumiskyvyssä, ei eristymisessä.

Maanosamme laajemmassa yhdentymiskehityksessä olemme nyt enemmän kuin koskaan "oman onnemme seppiä". Meidän on ennen muuta huolehdittava siitä, että tämä oma kaunis isänmaamme säilyy ensisijaisena kotimaana kaikille suomalaisille.

On selvää, että yhä useammat suomalaiset kuitenkin asettuvat asumaan oman maansa rajojen ulkopuolelle. Se on osa normaalia kansainvälistymista ja rajattoman sekä samalla turvallisemman Euroopan muodostumista. Tämän ei tule kuitenkaan merkitä sitä, että niiden suomalaisten, joiden luovuus takaa myös parhaiten työpaikkojen lisääntymisen tulisi lähteä kotimaastaan korkean verotuksen seurauksena.

Suomea on kehitettävä niin, että siitä tulee yhä viihtyisämpi ja sanottakoon suoraan - houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi- maa asua ja elää turvallisesti puhtaan luonnon ympäröimänä . Suomen on ensinnäkin säilyttävä houkuttelevimpana pysyvän sijoittumisen vaihtoehtona kaikille suomalaisille. Tämä on maamme yhteiskunnallisen kehityksen yksi avainhaasteista. Tällöin Suomi olisi maa, jonne myös osaavat ja yritteliäät ulkolaiset voisivat asettua asumaan, tekemään työtä.

Maamme taloudellisen kehityksen kannalta on ensiarvoista, että teollisuuteemme ja yliopistoihimme saadaan yhä enemmän ulkolaisia, joiden luovuus täydentää omaa osaamistamme. Tämä henkisen pääoman lisä on välttämätöntä, se on osa viisasta kansainvälistymistä - sekä viime kädessä myös työllisyyspolitiikkaa.

Odotan maamme päättäjiltä, kaikilta kansalaisilta, avointa ja juuriin menevää keskustelua asiasta.

Tiedän, että esittämäni toivomuksen toteuttaminen vaatii laajempaa yhteiskunnallista remonttia, mikä sisältää esimerkiksi vaatimuksia verotuksen uudistamiselle. Olen silti varma, että muuta vaihtoehtoa ei ole, mikäli uusia työpaikkoja halutaan luoda.

Arvoisat juhlavieraat,

Luokaamme Suomesta todellinen sivistysyhteiskunta, jossa on tilaa erilaisuuksille ja jossa luovuus palkitaan. Olkoon yhteiskunnassa vahva henkinen pohjavire, joka varmistaa että yhteisvastuun arvot eivät jää itsekkyyden jalkoihin.

Toivotan Oulun lyseolle, sen opettajakunnalle ja oppilaille parhainta menestystä.